"Kautta Vapahtajan ristinpuun! Elä siinä turhaan meitä viivyttele, mies!" karjasi taas Maunu.
Pieni mies otti pari askelta eteenpäin ja sanoi enemmän kuiskaten kuin puhuen:
"Kreivin tytär rakastaa toista…"
"Rakastaako toista?"
"Ja hän menee ennen luostariin ja itkee pilalle kauneutensa ja rikkautensa, kuin suostuu menemään kenellekään muulle kuin sille, jonka on valinnut…"
"Valehtelet!" karjaisi tällöin Maunu ja löi pienen miehen lattiaan, aivan vimmoissaan siitä häväistyksestä, jonka alaiseksi hänet teki jo pelkkä ajatus siitä, että ketään voitiin pitää häntä parempana.
Pieni mies nousi ylös, vähemmin ruhjoutuneena, kuin niin voimakkaan iskun saatua olisi voinut luulla, ja se viisasteleva hymy, johon hänen huulensa vetäytyivät, osotti iskun pikemmin lähentäneen päämäärää hänelle kuin edentäneen häntä siitä.
"Ette tahtone kuulla enempää, jalot herrat?" kysyi hän ja oli lähtevinään pois.
"Kenen on arvoisa neiti valinnut?" kysyi Pentti ritari verkalleen.
"Herman Bermanin!" kuiskasi mies taas herroja lähennellen.