"Jos hankit minulle kreivintyttären ja saatat hänet Hannu Kröpelinin haltuun", keskeytti Pentti ritari ja nojasi nyrkkiin puristettua kättänsä pöytään, "niin lupaan sinulle suojaa ja apua…"
"Liian vähän, jalo herra, liian vähän!" keskeytti vuorostaan pieni mies.
Ritari katsoi häneen silmät suurina.
"Kenties uskallan henkeni puolestanne, herra…!"
"No olkoon, pääset kirjurikseni, niin kuin olit Jösse
Eerikinpojallakin."
"Vieläkin liian vähän, armollinen herra… Joku talojanne tulee teidän siitä uhkayrityksestä tarjota palkakseni ja vakuudeksi antaa omanne, poikanne ja sukulaistenne kirjallinen sitoumus…"
"Paljon pyydät, mies", sanoi ritari ja aikaili kauvan, ennen kuin mitään lisäsi, ja hänen poskensa kalpenivat ja käsi vapisi huomattavasti miekankahvassa, "mutta kyllä saat mitä pyydät…"
"Hyvä, olen siis miehenne, ritari, niin pian kuin annatte sitoumuksen käsiini."
"Vadstenan herrainpäiväin jälkeen sen saat…!"
"Parempikin ehdotus minulla on, armollinen herra… Minä seuraan teitä Göksholmaan ja siellä te laaditte sitoumuksen ynnä erityiset kirjelmät veljillenne. Minä aion nyt itse matkustaa etelään Kolmårdenin kautta ja saattaisin kai silloin tavata Knuutti piispan Linköpingissä…"