Katajapensas.
Kesti kauvemmin kuin oli arveltu, ennen kuin Kirjuri-Martti läksi Göksholmasta. Monta kirjelmää oli laadittava ja Pentti ritari tahtoi välttämättömästi odotella veljeänsä, Niilo Steninpoikaa, joka oli luvannut olla häntä vastassa ja jota odotettiin tulevaksi joka hetki. Niin kului neljä päivää ja neljännen päivän iltana tuli sana Niilo herralta, että hän oli Södertäljessä ja aikoi vesitietä matkustaa lankonsa Kaarlo Knuutinpojan luokse Fågelvikiin ja sieltä yhdessä hänen ja veljensä, herra Bo Steninpojan kanssa mennä Vadstenan kokoukseen. Vielä yhden päivän hän aikoi viipyä siellä ja odotella Penttiä, mutta sen jälkeen lähteä matkalle.
"Tärkeitä asioita mahtaa veljelläni olla, koska hän niin jouduttaa matkaansa", virkkoi silloin Pentti herra, mutta nousi varhain seuraavana päivänä ratsaille ja läksi niin joutuisasti kuin suinkin Kirjuri-Martin ynnä yhden palvelijan seuraamana ajamaan Göksholmasta.
Illan tullessa olivat he ennättäneet noin Strängnäsin paikoille ja kannustivat hevosiansa saadakseen matkansa loppumaan. Siinä tuli heitä vastaan nuori herrasmies, joka ratsasti tulisella päistäriköllä.
Nuori ratsastaja oli tuskin huomannut Pentti herran, ennen kuin ajaa karautti häntä vastaan.
"Jumalan rauhaa, setä", huusi hän jo kaukaa.
"Sinähän ajat, kuin tahtoisit hevosesi pakahduttaa, veljenpoika", vastasi ritari, "mihinkä semmoinen kiire?"
"Tuomas piispa oli Tynnelsöstä lähtiessään unhottanut muutaman kirjansa ja minä menen sitä hakemaan. Mutta minne teidän matkanne pitää, setä, tekään ette näy hevostanne säälivän!"
"Täljeen, Niilo, veljeäni tapaamaan…"
"Sitten tulette liian myöhään, setä, sillä Niilo Steninpoika meni tuskin tuntia sitten piispan kanssa laivaan, joka näin hyvässä tuulessa läksi aimo vauhtia."