Vanki taas puolestaan älysi sangen hyvin, että hänellä oli varsin vähän pelastumisen toivoa. Ainoastaan aikaa voittamalla saattoi hän jotakin toivoa, ja joka tapauksessa ainoastaan sillä ehdolla, että tavalla tai toisella sai hätänsä uusien herrainsa tietoon. Mutta saadakseen heidät oikein ponteviin toimiin hänen hyväksensä oli hänen myöskin voitava antaa heille joitakin tietoja heidän tärkeimmästä asiastaan, kreivintyttärestä. Itse hän oli täysin vakuutettu arvoisan neidin paenneen Engelbrektin turviin. Koko asia riippui nyt siitä, saattoiko hän jollakin tavoin käyttää tilaisuutta hyväksensä ja saada jonkinlaista johtoa tiedusteluilleen, mihin turvapaikkaan Engelbrekt oli hänet kätkenyt. Kaiken tämän hän sai silmänräpäyksen ajalla ajatelleeksi, vaikka näköjään olikin niin uupunut ja voimaton, että vuoritilallisen pari kertaa täytyi oikein pontevasti huomauttaa, että hänen välttämättömästi oli pidettävä lihaksensa jännitettyinä.
"Kummalliselta minusta tuntuu", arveli munkki, "että nuo jalot herrat lähettävät sinut sanoja ja kirjeitä tuomaan tänne Itägötinmaalle, vaikka he itse kai saapunevat Vadstenan kokoukseen."
"Metsän pohjoispuolen herroista mahtanee harvoja tulla tänne alas", vastasi vanki typeränsekaista säveyttä oivallisesti teeskennellen, "koskapa talonpoikaissotajoukko sulkee heiltä tien."
"Näytät olevan sangen hyvin perehtynyt herrain tuumiin, Martti", jatkoi munkki, mutta hänet keskeytti Engelbrekt, joka nämä viimeiset sanat kuultuaan heräsi ajatuksistaan.
"Tietänet kai, Martti", sanoi hän, "henkesi olevan vaarassa, mutta laki sinut kuitenkin tuomitkoon. Mutta tuumi nyt, voitko minulle ja valtakunnalle tehdä hyviä palveluksia, — silloin voitaneen ehkä tuomiotasi lieventää!"
"Säästä minua, mies parkaa", rukoili vanki, "tahdon tehdä kaikki mitä pyydät, Engelbrekt."
"Lakia seuraamatta en voi enkä tahdo mitään tehdä hyväksesi, mutta jos voit antaa minulle sellaisia tietoja, jotka ovat valtakunnalle hyödyksi, niin olen puhuva puolestasi."
Ilonilme välähti kirjurin viekkailla kasvoilla, kun hän kuuli nämä sanat, mutta niin nopeasti, niin pian ohi mennen, ett'ei kukaan sitä huomannut.
"Kysele minulta, Engelbrekt, ja kaikki mitä tiedän, tahdon sinulle sanoa!"
"Olet oleskellut Göksholmassa, Martti", jatkoi Engelbrekt, "ja sinä ajelet Pentti herran asioilla, niin kuin itse sanot ja niin kuin hallussasi olevat kirjeet osottavat, mutta jos nämä ovat tärkeitä, niin miks'ei ritari itse matkusta tänne alas, erittäinkin kun hän samalla voisi saapua kuninkaan kokoonkutsumille herrainpäiville Vadstenaan! Sano minulle mitä siitä tiedät!"