"Tiedätte hyvin", sanoi hän, "että näiden seutujen köyhällä kansalla on noiden monien suurten tyrannien joukossa monta pientäkin. Täällä pitkin järven rantaa on linna toisensa vieressä ja muutamassa suurimmista on eräs vanhimpia vihollisianne…"
"Juhani Wale, Stegeborgissa!" keskeytti Engelbrekt. "Se mies on karannut käsistäni Borganäsistä ja Köpingistä aina näille seuduille asti, mutta haluttaapa minua nähdä, emmekö lopulla saa häntä kierretyksi. Marssin Ringstaholmasta pitkin järven rantaa ja aion silloin, jos Jumala tahtoo, käydä myöskin Stegeborgissa, ennen kuin tapaan itägötiläiset, jotka olen kutsunut tulemaan vastaani Söderköpinkiin."
"Sitä miestä ei ole helppo saada kiinni ja hänellä on paljon ja mahtavia ystäviä", huomautti piispa. "Hänet on myöskin nähty täällä näinä päivinä, niin on minulle sanottu."
Sen enempää ei siitä asiasta puhuttu ja hetken kuluttua poistui piispa.
Engelbrekt läksi varhain seuraavana aamuna liikkeelle ja palasi
Ringstaholmaan.
VI.
Kiusaaja.
Joitakuita päiviä äsken kertomamme Vadstenassa pidetyn kokouksen jälkeen seisoi Juhani Wale muutamassa Stegeborgin linnantornin ikkunassa. Hänen edessänsä oli ihana lahti metsien ja niittyjen reunustamana elokuunauringon täydessä paisteessa. Mutta kuitenkin oli hänen silmänsä synkeänä ja hänen otsansa, jota hän ikkunanlaudoitukseen nojasi, oli syvissä kureissa. Äsken avattu kirje oli hänen edessään leveällä ikkunanlaudalla ja hänen vasen kätensä sen päällä.
Muuan palvelija seisoi jokseenkin huolimattomassa asennossa huoneen toisen ikkunan ääressä ja hänkin katseli silmiänsä pois kääntämättä maisemaa taikka oikeammin mitä sen kauniin näkyalan kehyksien sisällä tapahtui, joka aukeni linnantornista katselijan silmien eteen.
Tuolla alhaalla Vikbomaan rannalla tulvi esiin metsästä ja poikki niityn summaton määrä aseellista väkeä, parvittain, joukoittain, ja auringon säteet heijastuivat takaisin tuhansista kiiltävistä keihäänkärjistä, niin että kamalia salamoita välähteli tummaa honkametsää vasten.