"Kummallista on puheenne, arvoisa herra", sanoi hän, "ja tuskinpa voin ymmärtää tarkoitustanne…"
"Ymmärtäkää se sanojeni mukaisesti! Elkää arvelko kauvan … Nyköping,
Ringstaholma … lausukaa suoraan toivomuksenne!"
"No niin, arvoisa herra, tahdon lausua julki sydämeni ajatuksen enkä siihen tarvitse pitkää arvelunaikaa. Ainoastaan yksi seikka voi saada minut vastaan ottamaan linnan ja se on…"
"Olkaa huoleti, Engelbrekt, kaikki ehdot täytetään!"
"Sitä ehtoa te tuskin kykenette täyttämään", virkkoi Engelbrekt hymyillen, "se ehto on vaan Ruotsin rahvaan täytettävissä, herra piispa. Ainoastaan jos rahvaan etu sitä vaatii … silloin en tahdo arvella. Mutta vielä, arvoisa Knuutti piispa, vielä ei se aika ole tullut. Sydämen kiitos hyvästä tarkoituksestanne!"
"Te siis kieltäydytte… Te siis toden totta hylkäätte tarjoukseni?"
"Niin, minä kieltäydyn toden teolla!… Mutta", lisäsi hän heti sen jälkeen, "täällä läheisyydessä on yksi linna hoitajatta ja se tarvitsee linnanherran, joka kykenee pitämään sitä Ruotsin valtakunnan varalla. Mitäpä sanoisitte te, Knuutti piispa, jos minä Ruotsin rahvaan puolesta pyytäisin teitä ottamaan sen haltuunne…"
Piispa joutui nyt vuorostaan aivan ihmeisiinsä ja hän tunsi, miten kaikkien silmät kääntyivät häneen.
"Mitä linnaa tarkoitatte, Engelbrekt?" änkytti hän ikään kuin aikaa voittaakseen.
"Saatuani Ringstaholman, josta äsken puhuitte, herra Niilo Erengislenpojan huostaan, on teidän hippakunnassanne jälellä Stegeborg tuolla lahdelmassa."