"Yhdessä suhteessa ilahdutatte minua suuresti näillä sanoillanne, arvoisa herra", sanoi hän, "siinä nimittäin, että niillä osotatte täyttä totta harrastavanne minun ja rahvaan asiaa, ja jo siinä on minulle palkintoa kyllin."
"Toisenlaista olemme kuitenkin ajatelleet", jatkoi siitä huolimatta piispa hymyillen.
"Olettepa sitten paljon minua muistaneet näinä päivinä!"
"Teistä mahtanevat kai nyt kaikki puhua ja teitä kaikki ajatella
Ruotsin valtakunnassa!"
"Mutta tuskinpa lienee kukaan ajatellut palkintoa tai puhunut sellaisesta, kun työ on tuskin vielä puolitiehen tehty!"
"Puoleksi tehty työ on päätöstänsä lähellä", sanoi piispa, "sitä voi arvostella. Ja sen tähden … mitä sanoisitte, jos valtakunnan neuvokset tarjoaisivat teille jonkun niistä linnoista, jotka nyt olette ottanut noiden julmien voutien käsistä?"
"Linna… Minä, Engelbrekt … mitä sanotte, arvoisa herra?"
Huomattava hymy värähteli piispan suupielissä ja hän hieroi nähtävän tyytyväisenä käsiänsä vastakkain.
"Voitte itse valita, Engelbrekt", lisäsi hän, "valtakunnan neuvokset näkisivät mielellään jonkun parhaimmista teidän käsissänne!"
Engelbrektin silmät tuijottivat hetkisen elottomina, mutta sitten niihin taas ilmautui eloa ja tulta ja hän katsoi tuimasti piispaan.