Herman säpsähti nämä sanat kuullessaan. Veri syöksähti hänen poskiinsa ja niistä taas sydämeen. Tuntui siltä kuin tenholaulu olisi hivellyt hänen korviansa.
Kasvatusisän sanat antoivat semmoisen tunnustuksen hänen arvolleen, ett'ei hän moista ollut voinut uneksiakkaan, ja se synnytti voiman, joka sai synkkyyden hänen otsaltaan poistumaan ja sytytti rohkeutta ja toivoa hänen säteileviin silmiinsä. Nuo vakavat uroot näkivät ihmeekseen, minkä vaikutuksen tämä näin myönnetty merkitys teki nuoren miehen mieleen ja hyväksyvä hymy näkyi heidän kasvoiltaan. Miehuullisen ryhdikkäästi hän astui Engelbrektin eteen.
"En tiedä", sanoi hän, "annatko minulle suurempaa arvoa, kuin voin ansaita, Engelbrekt! Sen vaan tiedän, että mieluummin panen henkeni alttiiksi kuin petän sinun ja miesten luottamuksen. Olen kuitenkin vielä nuori ja tuskin moiseen toimeen pystyvä, varsinkin kun tupa on täynnä vanhoja, kokeneita miehiä. Minä sanon suoraan, sydämeni halajaa kiihkeästi ratsastaa sotajoukon etunenässä, mutta en siihen pyri, jos joku muu sitä paikkaa haluaa. Täällä ovat koolla koko sotajoukon etevimmät miehet… Jos tahdotte vahvistaa Engelbrektin ehdotuksen, niin silloin olen haluten ja iloiten ryhtyvä toimeen!"
Hän pyörähti viimeisiä sanoja sanoessaan ympäri piirissä, mutta joka taholta näki hän lempeitä, hyvänsuopia kasvoja.
"Tosin olet nuori, Herman!" virkkoi se vanha vuoritilallinen, joka äsken oli puhunut, "ja kyllä saattaa tehtäväksesi pantu toimi näyttää vaikealta, mutta sinä olet kasvanut mieheksi Engelbrektin silmäin alla. Vapaasti ja pakotta vahvistan hänen vaalinsa. Jumala olkoon kanssasi, nuori mies!"
Ja kaikki läsnäolijat yhtyivät näihin sanoihin ja voimakkailla kädenlyönneillä vahvistettiin nimitys.
"Ja jo tänään lähdemme liikkeelle", lisäsi Engelbrekt, "jokainen tahollensa."
Miehet poistuivat sitten vähitellen. Herman Bermanilla ja Jösse Niilonpojalla oli paljon puuhaa matkaanlähdön järjestämisestä. Myöhemmin iltapäivällä oli sentään Herman Berman valmiina ja muutamat osastot hänen sotajoukkoansa olivat jo matkalla. Kohta sen jälkeen nähtiin myöskin Jösse Niilonpojan osaston alkavan lähteä liikkeelle. Molemmat päälliköt itse tulivat Engelbrektin luokse sanomaan jäähyväisiä ennen lähtöänsä.
Erkki piteli Brandia, sill'aikaa kuin Herman meni majataloon.
Engelbrekt oli yksin.
"Kiitos, kasvatusisä!" sanoi Herman ja tarttui Engelbrektiä käteen.