Engelbrekt piti kauvan hänen kättänsä omassaan ja katseli hänen avomielisiä, rehellisiä kasvojansa, joille ilo ja toivo olivat valaneet hetkellistä valoansa.
"Usein olet minulta kysynyt, Herman", sanoi hän, "enkä minä ole vastannut. Mutta lähde rohkein mielin matkaan… Kenties olet työsi toimitettuasi saava vastauksen minulta tai … joltakin toiselta."
Näin sanoen Engelbrekt lempeän pakottavasti työnsi kasvattipoikansa käden irti omastaan. Herman viipyi vielä ja kysymys pyrki esiin hänen huuliltansa. Mutta Engelbrekt viittasi kädellään.
"Nouse ratsaille ja ratsasta joutuun Rumlaborgiin, Herman!
Länsigötinmaassa näemme toisemme jälleen."
Muutamia silmänräpäyksiä sen jälkeen vei Brand huimasti nelistäen isäntänsä ulos kaupungista.
Engelbrekt itse viipyi viimeiseksi. Vielä sen jälkeen kuin hänen oma joukkonsa oli lähtenyt matkaan valmistelihe hän jalkaisin lähtemään majatalosta ja siis vielä jonkun aikaa viipymään tuossa kaupungissa.
"Nyt lyö kello seitsemää Pyhässä Aegidiuksessa!" sanoi Ulvi puoliavonaisesta ovesta ja Engelbrekt meni ulos kartanolle.
Hän näytti vakavalta ja juhlalliselta.
"Kaikkien sielujen kappelissako?" virkkoi hän kysyen Uiville.
Tämä nyökäytti päätänsä, mutta hänkin oli tavallistansa vakavampi ja äreämpi.