"Mikäli tiedän, ei näillä seuduin löydy yhtään voudinpesää…"
"Ei, mutta saattavat kai voudit täällä sentään vehkeillä ja uskallan panna pääni panttiin, että näin Juhani Walen ja pitkän Maunun hiipivän tuosta tien poikitse."
"Niinpä lienet näkyjä nähnyt, Erkki, sillä missä muuten Juhani Wale oleskelleekin, niin näillä seuduin hän ei ainakaan liene…"
"Hiljaa", keskeytti Erkki, "ettekö kuullut hevosten jalkain kopinaa?"
He kuuntelivat ja kuulivatkin todella kavioiden kapsetta, joka hiljaa lähestyi rotkotietä toisesta päästä. Mutta yhtäkkiä kiihtyi hevosten käynti kapseesta päättäen neliseksi ja samalla kertaa lisäytyi heidän lukunsa. Kuului siltä kuin kokonainen ratsumiesjoukko olisi täyttä laukkaa kiitänyt pitkin tietä.
"Tuossa ne ovat!" huudahti Erkki.
"Kaksi toivioretkeläistä!" lisäsi Herman ihmetellen, mutta hän ei saanut sanotuksi enempää, ennen kuin heidän nopean ratsastuksensa syy tuli ilmi.
Molemmat toivioretkeläiset olivat tuskin ennättäneet näkyviin rotkotien mutkasta, kun jo tie alkoi tulla täyteen ratsumiehiä, jotka kaikki täyttä laukkaa ajoivat edellisiä takaa. Nämä näyttivät olevan vanhoja miehiä, vaikka he istuivat varmasti hevosen selässä ja osottautuivat sangen voimakkaiksi siinä kiivaassa ajossa, johon heidän nyt täytyi antautua.
Nähdessään Hermanin ja Erkin rotkotien suulla he säpsähtivät, ikään kuin luullen joutaneensa kierroksiin, mutta Herman viittasi kädellään ja kohta he olivat hänen rinnallaan.
"Ajakaa joutuisasti pakoon, hurskaat miehet, teitä ajetaan takaa!" huusi hän heille.