VIII.
Oppenstenissa.
Oppenstenin linnassa oli Martti Gråbo voutina. Oli iltamyöhä syyskuun 14 p:nä. Hannu kreivi oli tullut ja paljon oli siitä syystä ollut puuhaamista päivän kuluessa. Nyt istui vouti muutamassa syrjähuoneessa pää käden nojassa ajatellen viimeaikaisia tapahtumia, ihmetellen talonpoikia, joista oli kuullut niin kummallisia asioita kerrottavan, mutta samalla heitä ihaillen. Sillä hän samoin kuin useimmat niistä miehistä, jotka palvelivat Ewerstenin kreiviä, ei missään kohdin ollut maanmiestensä, toisten linnanvoutien kaltainen. Hän heräsi ajatuksistaan, kun muuan kaksitoistavuotias tyttö tuli sisään. Tytöllä oli kädessään äsken puhjennut kukka, jota hän katseli lapsellisella ihastuksella, vaikka silminnähtävä surumielisyys ilmeni hänen kasvoistaan.
"Sinä näytät surulliselta, Kerttu tyttöseni", sanoi vouti ja nosti päätänsä, "kuinka on tuon jalon rouvan laita?"
"Hän on heikko ja hyvin sairas eikä hän koskaan sano sanaakaan, vaikka selvästi näen hänen surevan. Ja hän säälittää minua, tahtoisin niin kernaasti sanoa hänelle jonkun lohduttavan sanan, mutta en voi."
"Puhu vaan mitä sydämesi käskee, tyttöseni, Richissa rouva on kyllä mielihyvällä sinua kuunteleva. Surun syytä hänellä lieneekin tuolla vanhalla rouvalla, en tunne paljoa hänen elämäntarinastaan, mutta siinäkin vähässä minkä tunnen on ihmiselle kylliksi kestämistä. Jos hän toivoo erityisesti jotakin, joka on meidän täytettävissämme, niin tahdon tehdä kaikki voitavani… Minun on joissakin määrin häntä kiittäminen voudintoimestani tässä linnassa."
"Hän halusi puhutella pappia, mutta muutoin hän ei ole mitään pyytänyt… Nyt hän pyysi minun jättämään hänet, koska muka en saanut kuluttaa aikaani sairasvuoteen ääressä. Ja nyt aion poimia muutamia kauniita kukkasia ja sitoa hänelle seppeleen. Se on varmaan ilahduttava häntä. Ja kiitos olkoon Jumalan äidille, joka on antanut sadetta ja päiväpaistetta kukkasilleni!…"
"Tee se, lapseni!" lisäsi vouti isän ilolla katsellen rakastettavaa tyttöstä.
"Mutta yksi seikka tekee minut tänään oikein sydämestäni iloiseksi, isä … tuo pitkä munkki!"
"Pitkä munkki … mitä sanot, lapseni!"