Ennen pitkää olivat molemmat voudit kahden kesken isossa salissa.
Jösse Eerikinpoika oli nyt toipunut entiselleen. Annettuaan käskyn, että hänen miestensä, sekä niiden, jotka olivat linnassa, että niiden, jotka oleskelivat sen ympäristössä, piti olla valmiina, lähetti hän lentoviestejä läheisimpiin linnoihin ja herraskartanoihin. Nämä toimet suoritettuaan rupesi hän yhä paremmin ja paremmin käsittämään asemaansa. Hän huomasi silloin, ett'ei hän ylipäätään ollut mitään menettänyt. Herrat tahtoivat samaa kuin hänkin ja hänestäpä se Engelbrektin kukistaja lopullisesti tulisi, sekä sitten kiistämättä Vestmanlannin ja Taalainmaan herra.
Hän alkoi päälle päätteeksi tuntea jonkinlaista tyytyväisyyttäkin siitä, että asia oli saanut tällaisen käänteen. Ainoastaan kahdella tavoin saattoi käydä: joko kääntyivät talonpojat takaisin, taikka joutui luultavasti linna piiritettäväksi. Mutta kävipä näin tai noin, niin oli hän, Jösse Eerikinpoika, siitä hyötyvä. Mitään kolmatta puolta hän ei voinut asialle ajatella.
"Milloin saitte ensin tiedon talonpoikaiskapinasta?" sanoi hän yht'äkkiä Juhani Walelle, joka koko ajan oli seisonut saman ikkunan ääressä, josta äskettäin Hannu kreivi oli katsellut linnan portin edustalla liikkuvia rahvasjoukkoja.
"Viikon päivät takaperin", vastasi hän, "kaikki on käynyt niin salaisesti. Lähetin heti sanan teille, mutta, niin kuin sanoin, mies palasi tyhjin toimin, ei mistään päässyt lävitse tänne."
"Ja miksikä ovat nuo kirotut talonpojat nyt lähteneet liikkeelle?"
"Vero, jonka kannatitte…!"
"Ovatko he joutuneet järjiltään nuo petunpurijat? Niinkö sitten arvelevat, ett'ei kuninkaalle ole tuleva mitään veroa tästä maanäärestä? Mutta odotas, Engelbrekt … oletpa kautta Pyhän Knuutin oppiva pysymään kauniisti kotonasi, vaikk'ei kaikki menekkään sinun mielesi mukaan!"
Hän alkoi näin sanoen kävellä edes takaisin salissa kädet selän takana. Juhani Wale oli jo monta kertaa ollut keskeyttämäisillään hänet, mutta tahtoi ensin odottaa oikein sopivaa tilaisuutta. Kun Jösse Eerikinpoika kävellessään astui aivan läheltä hänen ohitsensa, laski hän kätensä tämän olkapäälle ja sanoi puoliääneen:
"Onhan teillä, vouti, tämän arvoituksen selitys käsissänne?"