Vouti nosti päätänsä ja loi silmänsä puhujaan, ikään kuin ei olisi sanaakaan ymmärtänyt…
"Mitä mies rakastaa", jatkoi Juhani Wale, "se häntä hallitsee…"
Jösse Eerikinpojan harmaat silmäterät kutistuivat. Hänen kasvoilleen ilmautui katkeruuden ilme ja hän näytti jo puolittain käsittävän alavoutinsa sanain tarkoituksen, vaikka hän halusi ikään kuin pisara pisaralta imeä sen tietoonsa, ett'ei hiukkastakaan menisi hukkaan. Se katse tiesi saituria, joka on kadottanut säkillisen kultaa, mutta jolle kertomus keinosta, millä saada se takaisin, tuottaa nautintoa.
"Mitä mies rakastaa", toisti hän.
"Se häntä hallitsee", lisäsi Juhani Wale, "ja se, jolla tuo rakas on vallassaan, hallitsee häntä tämän kautta."
"Jos sanojanne oikein ymmärrän, niin lienee hallussani jotakin, joka auttaa minua hallitsemaan…"
"Oikein … jotakin tai joku…"
"Jokuko?"
"Joka on Engelbrektille rakas, ja jonka kautta voitte häntä hallita."
Jösse Eerikinpoika löi otsaansa. Yht'äkkiä hänelle asia selvisi.