"Amen! hurskas isä!" jatkoi Engelbrekt ja puristi piispan kättä. "Jättäkäämme ainaiseksi tuo ajatus syrjään. Onhan meillä luullakseni kyllin ajattelemista siinä, minkä täytyy tapahtua joka miehen silmien edessä, ollaksemme tuhlaamatta aikaa ja ajatuksia siihen, minkä täytyy riippua yksistään Jumalasta!"
Engelbrekt vei sen jälkeen vieraansa ritarisaliin, mutta piispan annettua Engelbrektin ymmärtää, että hänellä oli tärkeistä asioista puhumista hänen kanssansa, menivät molemmat miehet siihen huoneeseen, joka oli Engelbrektin yksityinen ja jota sanottiin linnan salahuoneeksi. Täällä piispa toimitti asiansa, joka koski useampien allekirjoittajien hankkimista sille päätökselle, joka oli tehty Upsalassa helluntain aikana, ja selitti myöskin syyt siihen.
Mainittu kokous johtui siitä Halmstadissa pidetystä kokouksesta, joka Hannu Kröpelinin puuhaamana oli saatu aikaan. Tämä oli jo sen vuoden tammikuussa, jona Arbogan valtiokokous oli ja Engelbrekt valittiin valtakunnan päämieheksi, pyytänyt kokoutuneilta herroilta kokousta, jossa piti ottaa neuvoteltavaksi joutuisampi ratkaisu, kuin mitä edellisenä syksynä oli Tukholmassa päätetty. Tähän suostuttiin ja Engelbrekt läksi yhdessä useiden valtaneuvoksien kanssa Hannu herraa vastaan Sigtunaan, jonne tämä saapuikin seurassaan saksalaisen ritariston jäsen, Henrik Rowerdere, jonka ritariston suurimestari kuninkaan pyynnöstä oli lähettänyt Ruotsiin ja joka siellä oli viettänyt talven yhdessä Kröpelinin kanssa koettaakseen toimia kuninkaan hyväksi. Kröpelin tahtoi nyt lähteä kuninkaan puheille koettamaan saada häntä sopimaan asiasta hyvällä, vetämättä sitä oikeuden eteen. Ei kukaan toivonut sellaista suoritusta hartaammin kuin Engelbrekt itse. Hannu herra tarjoutui itse saksalaisen ritaristonjäsenen kanssa yhdessä ratsastamaan kuninkaan puheille.
Niin kävikin, mutta heidän ahkeroitsemisensa eivät ottaneet menestyäkseen ja se viivytti heidän oleskeluaan Köpenhaminassa. Lopuksi onnistui heidän kuitenkin, vielä yhden Preussista sinne suoraan tulleen ritaristonjäsenen avustamina saada kuningas suostumaan kokouksen pitämiseen Halmstadissa. Tämä pidettiin toukokuussa ja siellä oli suostuttu muutamiin pääehtoihin sovinnon saamiseksi kuninkaan kanssa, mutta niistä piti lähemmin sovittaman uudessa kokouksessa Tukholmassa heinäkuun 29 p:nä, jolloin myöskin Eerikki kuninkaan itsensä oli määrä olla saapuvilla. Samaisessa Halmstadin kokouksessa tehtiin sekin päätös, että Engelbrektille oli annettava lääniksi Örebron linna lääneineen. Samalla päätettiin täällä, että oli asetettava drotsi ja marski.
Halmstadissa läsnä olleet ruotsalaiset herrat eivät kuitenkaan olleet pitäneet huolta valtakunnan edusta siinä määrin, kuin Engelbrekt ja hänen ystävänsä pitivät välttämättömänä, ja sen tähden oli heidän kotiin tultuansa pidetty Upsalassa kokous, jossa arkkipiispa Olavin ja Engelbrektin johdolla oli tehty se päätös, että Halmstadin pakkosopimus oli pidettävä ainoastaan sillä ehdolla, että kuningas neuvoston neuvon mukaan läänitti kaikki linnat syntyperäisille ruotsalaisille ja lupasi vaatia alamaisiaan pitämään lakia ja oikeutta pyhänä. Siellä oli kuitenkin vaan 22 herraa ollut läsnä ja allekirjoitusten joukosta puuttui monta mahtavata nimeä, kuten Krister Niilonpojan, ja sitä paitsi oli Tuomas piispa sitä mieltä, että piti saada itse Halmstadin valtuutetut ja heidän todistajansa yhtymään Upsalassa liittoutuneihin. Se oli sitä tärkeämpää — arveli piispa — koska ei ollut luottamista muutamiin jälkimmäisistä.
Engelbrekt katsoi tuimasti piispaan, kun kuuli nämä sanat.
"Ja ketä", sanoi hän, "tahtoisitte sanoa epäluotettavaksi tässä herrainkokouksessa olleista, arvoisa isä piispa?"
"Teillä on niin paljon puuhaa valtakunnan hoitamisesta, Engelbrekt", virkkoi piispa, "ett'ette katso taaksenne."
"Mikäli ihmisvoima riittää, arvoisa herra, arvelen pitäneeni ja pitäväni silmäni auki joka taholle…"
"Oletteko myöskin ajatellut sitä paikkaa, jossa nyt olemme?"