Porvarit eivät olleet yhtä varovaisia. Kun tanskalaiset kynttilänpäivän aattona, tammikuun 31 p:nä, hyökkäsivät ulos linnasta, yllättivät he nämä aterioimasta ja surmasivat heistä suuren osan. Lihamyymälät he sytyttivät tuleen ja ankara pohjoismyrsky painoi liekkejä keskikaupungille päin, niin että vaara oli tulemassa sangen suureksi. Yht'äkkiä tuuli silloin kääntyi, joten kävi mahdolliseksi sammuttaa liekit, vaikka tanskalaiset panivat parastansa estääkseen sammutustyötä.
Sen jälkeen porvarit tulivat valppaammiksi, mutta pian tuli yhä yleisemmäksi puheenaineeksi, että pitäisi olla valtakunnan päämies kaikkia toimia johtamassa, sillä kun, kuten nyt, jokainen ainoastaan hoiti omia asioitaan, ei ollut suurta toivoa varovaisen Eerikki herran ja linnan miehistön voittamisesta. Tämä mielipide levisi leviämistään ja mihin vaan tuli, kuuli sekä herran että porvarin olevan samaa mieltä. Marskikin sai kuulla siitä, vieläpä saapui muutamia porvareita hänen luoksensakin asiasta keskustelemaan. Hän vastaan otti heidät ystävällisesti kuten tavallista ja sanoi itsekin älyävänsä yhteisen päämiehen tarpeellisuuden.
"Niin monta valtakunnan herraa ja miestä onkin täällä koolla, että kyllä voimme valita; lähetän vielä tänä päivänä sanan arvoisalle isälle, arkkipiispa Olaville! Asianhaarat estävät kuitenkin kokoonkutsumasta yleistä valtakunnan kokousta."
Tämä oli porvarien mielestä oikeata puhetta ja he iloitsivat jo edeltäkäsin kokouksen päätöksestä, sillä heille oli päivän selvää, kuka valittaisiin. Engelbrekt oli tietysti valittava ja siitä puhuttiin koko se päivä ja vielä seuraavakin. Ainoastaan yksi oli yleisen ilon vallitessa nurpeissaan. Se oli Henrikki Seppä. Hän aavisti salahankkeita, kun marski niin ystävällisesti ja kernaasti noudatti kaikkien mieltä. Kun hän vielä muisti, kuinka asia Arbogassa juuri marskin toimesta oli lykätty, selvisi hänelle, ett'eivät herrat ainakaan Engelbrektiä aikoneet valita.
Hän ilmaisi epäilyksensä muutamille vanhemmille, luotettaville porvareille, jotka heti oivalsivatkin, jos kohta eivät samaa mitä Henrikki, niin ainakin sen, että oli tekeillä jotakin, joka tahdottiin saada toimeen Engelbrektin poissa ollessa. He päättivät sen tähden, että oli lähetettävä noutamaan Engelbrektiä. Mutta tämä oli tehtävä mitä suurinta varovaisuutta noudattaen. Jos joku syrjäinen — kaikki näet olivat varmaan tietävinään, että Engelbrekt tulisi valituksi — jos joku syrjäinen olisi saanut vihiä heidän epäilyksistään, olisi se varmaan herättänyt sellaisen melun, että se olisi kuulunut herrainkin korviin, ja silloin olisi siitä saattanut paljon pahaa seurata. Sen tähden Henrikki Seppä itse päätti jo samana yönä lähteä Nyköpingiin Engelbrektin puheille.
Niin tapahtuikin. Mutta samaan aikaan kun tuo kunnon porvari ratsasti ulos eteläportista, saapui joukko ratsumiehiä pohjoisportille ja ajoi kaupunkiin. Siinä tuli arkkipiispa Olavi seurueineen.
VII.
Valtionhoitajanvaali.
Varhain seuraavana aamuna riensi muuan palvelijapoika keskikaupungilta sitä Norrströmin läheisyydessä sijaitsevaa taloa kohti, jossa marski asui. Hänet vietiin heti marskin puheille, joka hetkisen kuluttua pojan seuraamana poistui kaupungille päin. He pysähtyivät Mustamunkkikadulla dominikaaniluostarin edustalle, soittivat porttikelloa ja pääsivät sisälle. Palvelija johti marskin edelleen monia käytäviä ja portaita pitkin pieneen huoneeseen, jossa arkkipiispa Olavi kaupungissa ollessaan tavallisesti majaili.
Marskin astuessa huoneeseen istui arkkipiispa takkavalkean ääressä nahoilla sisustettuun viittaan käärittynä. Joutuisasti hän oli ratsastanut Upsalasta ja se oli tehnyt hänet pahoinvointiseksi. Marski tervehti kunnioittavasti ja arkkipiispa pyysi kohteliaalla kädenviittauksella häntä istumaan.