Tämän torille antavalla pitkällä puolella oli lisärakennus, josta oli tapana puhua rahvasjoukolle. Tästä marski nyt uudelleen puhui rahvaalle ja kysyi, tahtoivatko Tukholman porvarit pitää yhtä valtakunnan kanssa. Rahvas vastasi myrskyisellä myöntymyshuudolla. Pauhaava, joltakin kaukaiselta tornilta kuuluva sotahuuto kuulutti samalla, että kaupungin vapauttamistyötä jatkettiin herkeämättä.
Joutuisasti laadittiin sen jälkeen kirje herra Eerikki Niilonpojalle. Muutaman palvelijan lähdettyä sitä viemään ja vastausta odotellessa neuvottelivat herrat keskenään tuon tuostakin saaden Herman Bermanilta tietoja. Kirjeenviejä viipyi kauvan. Tunti oli melkein kulunut, ennen kuin palvelija palasi, tuoden Eerikki herralta vastauksen. Siinä hän sanoi pitävänsä heidän kaupunkiintuloansa rauhanrikkomisena ja lähettävänsä heille sen tähden sodanjulistuksen: hän oli koettava vahingoittaa heitä, missä ja milloin vaan voi.
Kaiken sen jälkeen mitä oli tapahtunut olikin tällainen vastaus odotettavissa. Selvän selvää oli, että tuo äkillinen kaupunkiintulo sotki linnanherran aikeet, mikä seikka taas oli omiaan häntä katkeroittamaan.
"Niin saakoon Eerikki herra tahtonsa täytetyksi", sanoi marski rauhallisesti, "ja alkakoon sota!"
Samassa astui Herman Berman sisään ja ilmoitti, että kaupungin muurien tornit oli valloitettu ja miehitetty marskin miehillä.
Todellisen hyväntahtoisuuden ilme loisti marskin silmistä, kun hän näki tuon komean miehen voimakkaat ja vakavat vaikka vähän kalpeat kasvot. Hän astui ovelle ja tarttui Hermanin käteen.
"Jollei hän olisi teille niin rakas, Engelbrekt, kuin tiedän hänen olevan", sanoi hän, "niin en päästäisi häntä enkä teitä rauhaan, ennen kuin olisin saanut hänet väkeni päälliköksi. Mutta tänään osottamaanne reippautta, Herman Berman, en ole unhottava. Ottakaa tämä sen ja Kaarlo Knuutinpojan muistoksi!"
Näin sanoen hän otti kaulastaan kallisarvoiset vitjat ja pani ne
Hermanin kaulaan.
Seuraavana päivänä herrat pitivät neuvottelun Själagårdinkadun varrella sijaitsevassa "Neitsyt Maarian ammattitalossa" ja olivat sitä mieltä, että Arbogassa tehty päätös oli pantava täytäntöön, siten että marski jäisi Tukholmaan, mutta Engelbrekt lähtisi maan eteläosiin valloittamaan takaisin linnoja kuninkaalta. Engelbrekt läksikin heti Tukholmasta ja marssi Nyköpingiä vastaan. Marski taas alkoi todenteolla piirittää Tukholman linnaa kaikilta puolin. Sillä välin saapui yhä useampia herroja Tukholmaan lisäväkeä tuoden, kuten veljekset Niilo ja Pentti Jönsinpojat (Oxenstjerna), Eerikki Puke y.m.m. Upsalasta tuli arkkipiispa Olavilta 300 kiiltäviin haarniskoihin puettua miestä.
Piiritysjoukko järjestettiin nyt siten, että Oxenstjerna veljekset asettivat leirinsä Pyhänhengensaarelle, linnan pohjoispuolelle, marski itse asetti väkensä läntisen linnanportin eteen Norrströmiltä Kylänkirkolle asti Kirkkotarhaan ja sen läheisyydessä sijaitseviin lihamyymälöihin asettuivat Tukholman porvarit ja linnan eteläiselle puolelle, kirkkotarhasta rantaan asti, sijoittui Eerikki Puke joukkoineen. Marski, joka ulkomailla oleskellessaan oli hankkinut tietoja uusista keksinnöistä piiritystaidon alalla ja jota myöskin mainittiin varsin eteväksi sota-asioissa, osotti heti ansaitsevansa tuon maineen rakennuttamalla vahvan varustuksen. Se salvettiin valmiiksi syrjässä, pantiin muutamana pimeänä yönä paikoilleen ja täytettiin joutuisasti mullalla ja kivillä. Siihen oli tehty ampumareikiä ja syvennyksiä, niin että miehet saattoivat olla aivan turvassa vihollisen ammunnalta ja nuolilta. Tanskalaiset ällistyivät aamulla, kun varustus oli valmis, ja koettivat ankaralla ryntäyksellä hävittää sitä, mutta heidän täytyi peräytyä.