Käännyttyään sitte taas sillalle päin Engelbrekt ja Kaarlo Knuutinpoika näkivät, kuinka portit joutuisasti suljettiin ja kuinka tanskalaiset sotamiehet työnsivät tieltään muutamia muurille tulleita ruotsalaisia porvareita. Kohta sen jälkeen nähtiin haarniskoittu herra porttitornin luona. Pilvet olivat alkaneet hajaantua ja niiden raosta pilkistävän auringon himmeä hohde valaisi muurin ja ritarin. Tämä seisoi paljastettu miekka kädessä ja hänen kilvestään säteili punaiselle pohjalle kiinnitetty kultainen tähti. Se oli herra Eerikki Niilonpoika, linnanpäällikkö. Kypärinsilmikko oli avattu, niin että hänen tuimat, pahaa ennustavat katseensa näkyivät.
"Koska asiat ovat tällä kannalla", sanoi marski silloin Engelbrektille, "täytyy kaupungin olla hallussamme ennen iltaa, muutoin saanevat maamiehemme tulisen saunan tuolla sisällä."
"Se on minunkin mielipiteeni", vastasi Engelbrekt.
Kova jyrinä kuului portin sisäpuolelta, mutta oli epätietoista, syntyikö se kahakasta ruotsalaisten porvarien kanssa, jotka aikoivat sitä avata, vai koettivatko he ehkä estää Eerikki herraa nostattamasta siltaa ylös. Sekä Engelbrekt että marski älysivät nyt, ett'ei silmänräpäystäkään joutanut hukkaan, jos mieli saada silta valtaan. Se ei kuitenkaan ollut niinkään helppo tehtävä, sillä porttitorni oli täynnä aseellisia ja varma kuolema oli tarjona sille, joka uskalsi lähestyä. Joukko marskin palvelijoita oli ratsastanut esiin kohta Herman Bermanin jälessä ja he olivat aivan herrain takana. Marski käski joukon johtajan hyökätä esiin eikä tämä tosin estellytkään, mutta hän näytti olevan turhan tarkka järjestämään pikkuasioita ja siinä kului aika. Marski kalpeni vihasta ja malttamattomuudesta ja Engelbrekt aikoi juuri huutaa miehilleen, kun Herman Bermanin yht'äkkiä kuultiin komentavan heitä alas hevosen selästä. Uhkarohkeudella, joka silminnähtävästi saattoi marskin ihastuksiinsa, hän miestensä etunenässä syöksyi nostosillalle. Sateena tuli nuolia ja kiviä heitä vastaan, mutta ne eivät saaneet heitä pysähtymään. Kohta he olivat sillan toisessa päässä ja kaupunginportilla.
Tällä välin jyry kasvoi kasvamistaan portin sisäpuolella ja selvään kumahtelivat voimakkaat kirveeniskut noita paksuja portteja vastaan, joista lukot kuuluivat murtuvan. Samassa ratsastivat marskinkin miehet mäkeä alas ja heidän takanaan näkyi vähän matkan päässä muukin palvelijajoukko. Kovasti ryskyen lensivät nyt portit auki ja Herman Berman valloitti Engelbrektin miesten kanssa tornin. Tämän tehtyään Herman riensi Engelbrektin luokse.
"Nyt on tämä torni hallussamme", sanoi hän, "mutta vielä ovat toiset osaksi saksalaisten porvarien osaksi linnasta tuodun varustusväen miehittäminä. Jos annat minun miehinesi puhdistaa ne, niin enpä luule sen työn kauvan kestävän."
"Kiitos, vilpitön kiitos", kiiruhti Kaarlo Knuutinpoika sanomaan, ennen kuin Engelbrekt ennätti vastata. "Olette toiminut kunnon miehen tavoin, Herman Berman… Jos tahdotte minun miehieni kanssa rientää toisille torneille, niin olettepa tänään tehnyt minulle ja valtakunnalle kelpo työn. Nouskaa rohkeasti ratsaille ja antakaa mennä, Herman, raatihuoneella sitten tavataan."
Sanoista ilmeni vilpitön hyväntahtoisuus ja Hermanin kauniista kasvoista heijastui tyytyväisyyden hohde, kun taas Engelbrektin huulet vetäytyivät sydämelliseen hymyyn.
"Ratsastakaamme me toisten herrain kanssa sitten verkalleen perästä", sanoi sen jälkeen marski Engelbrektiin kääntyen. Kaikkien neuvosherrain kokoonnuttua lähdettiinkin liikkeelle.
Marskin liehuva lippu edellä ratsastivat valtakunnan neuvokset kaupunkiin, ja missä hyvänsä he kulkivat, tervehtivät heitä ruotsalaiset porvarit myrskyisellä riemulla. Joukko pysähtyi Ohrasatamatorille ja marski kehotti jokaista, joka tahtoi olla Ruotsin valtakunnan puolella, rientämään lipun ympärille; sen turviin tulijalle ei tapahtuisi mitään pahaa. Sen jälkeen herrat ratsastivat päätorille, jossa he laskeutuivat hevostensa selästä ja menivät raatihuoneeseen.