Tuomas piispa ja Niilo Kustavinpoika puhuivat samaan suuntaan kuin Engelbrekt. Samoin myöskin arkkipiispa Olavi ja vieläpä herra Niilo Steninpoikakin (Yö ja päivä), hän, joka niin monessa tilaisuudessa oli mitä kiivaimmin vastustanut Engelbrektiä, vieläpä loukannutkin häntä. Mutta näytti siltä, kuin hän olisi muuttanut mieltänsä tuosta "pikku miehestä." Ylpeä uhkamielisyys oli tosin jälellä, mutta se oli sama kaikkia kohtaan, eikä hän sitä paitsi nyt ensi kertaa kannattanutkaan Engelbrektin mielipidettä. Viimein myöntyi marskikin. Päätettiin heti lähteä Tukholmaan.
Toisena päivänä lähenivät kaikki herrat ratsain Tukholmaa ja palvelijoita heillä oli mukanaan iso joukko. He tulivat eteläpuolelta. Saavuttuaan "Asöna"-kukkulalle, joksi nykyistä Södermalmia sanottiin, he näkivät kaupungin portteja suljettavan ja nostosiltaa nostettavan. He kävivät neuvottelemaan ja kohta sen jälkeen ratsastivat Engelbrekt, Kaarlo Knuutinpoika, Gotskalk Pentinpoika (Ulf) ja Juhani Kaarlonpoika (Färla) nostosillan edustalle sekä panettivat hatun riu'un päähän merkiksi, että he tulivat rauhallisissa aikeissa. Heidän huutonsa johdosta tuli kotvasen perästä ulos kaksi hyvin hämmästyneen näköistä pormestaria, molemmat saksalaisia. Kun marski kysyi, miksi he estivät valtakunnan miehiä pääsemästä valtakunnan kaupunkiin, he sanoivat "kysyvänsä linnanherralta, herra Eerikki Niilonpojalta."
On tunnettu asia, kuinka herroja viivytettiin melkoinen osa päivästä nostetun nostosillan edustalla.[34] Oli pilvinen ja purevan kylmä lokakuun päivä ja vinha merituuli toi mukanaan paksuja lumipilviä, jotka satoivat lumensa kaupungin ja lähiseudun kohdalla. Vihdoin nuo neljä herraa tuskastuivat pahan päiväisiksi ja yksin Engelbrektinkin mielestä tämä meni pitemmälle kuin hän oli odottanut.
"Näette, nyt, herra marski, oliko pelko liioiteltu."
"Vastedes, kun nuo kunnon pormestarit suvaitsevat tulla ulos, puhummekin heille toisenlaista kieltä."
Tämä oli heidän toisen ilmestymisensä jälkeen, jolloin he olivat sanoneet herra Eerikki Niilonpojan odottelevan herra Kröpeliniä keskustellakseen hänen läsnä ollessaan ruotsalaisten herrain kanssa. Engelbrekt ratsasti vähän matkaa takaisin päin palvelijainsa luokse, jotka seisoivat herrain palvelijain rinnalla, vähän sen rakennuksen takapuolella, jossa toiset neuvosherrat olivat. Täällä hän vaihtoi muutamia sanoja Herman Bermanin kanssa ja kiiruhti sitten takaisin marskin luokse nostosillan edustalle. Täällä he vielä saivat odottaa pitkän aikaa. Vihdoin pormestarit tulivat ja toinen heistä piti saksanvoittoisella ruotsinkielellä pitkän puheen, jonka pääsisältönä oli, ett'eivät he aikoneet avata. Mutta paljoa ennen kuin tuo arvoisa pormestari oli ennättänyt lopettaa, keskeytti marski hänet ukkosen äänellä huudahtaen:
"Lyhykäisesti, pormestari, te siis epäätte pyyntömme?"
"Niin", vastasi pormestari kumartaen, "kuningas ei ole käskenyt…"
"Olipa kuningas käskenyt mitä tahansa", huudahti marski ratsastaen tuon hämmästyneen saksalaisen eteen, "niin on valtakunta minua käskenyt tekemään näin!" Hän otti miestä nutunkauluksesta ja ratsasti vieden hänet mukaansa mäkeä ylös.
Toinen pormestari koetti nopeasti paeta nostosillalle, joka nyt oli alhaalla, mutta Engelbrekt arvasi hänen aikeensa ja otti hänet kiinni, juuri kuin hän aikoi lähteä käpälämäkeen. Samassa saapui Herman Berman Engelbrektin miesten kanssa ja molemmat pormestarit uskottiin parille näistä.