Arkkipiispa ei vastannut mitään tähän väliväitteeseen ja vähään aikaan ei kumpikaan sitten puhunut mitään.
"Varjelkoot Jumala ja pyhä Eerikki Ruotsinmaata", keskeytti sen jälkeen arkkipiispa yht'äkkiä äänettömyyden, "kuka hyvänsä valittaneekin valtakuntaa hoitamaan!"
"Siihen rukoukseen minäkin yhdyn, arvoisa isä arkkipiispa! Mutta ennen kaikkea tulee kuitenkin toimia joutuun!"
"Tänään ei kuitenkaan voitane mitään toimittaa, herra marski, minun sairauteni takia, ja tuskin huomennakaan."
Marski ällistyi ja huomautti vielä kerran joutuisuuden tärkeyttä, samalla kuin hän kohteliaasti hymyillen sanoi toivovansa arkkipiispan pian paranevan.
"Valmistuspuuhat", lisäsi hän, "voidaan sitä paitsi toimittaa tänään ja täällä mustamunkkien luostarinsalissa. Jollette huomenna kykene vaalia johtamaan, niin lykättäköön se sitten."
Tähän oli arkkipiispan mielestään pakko suostua ja sitten marski läksi hänen luotansa.
Henrikki Seppä jatkoi matkaansa niin joutuisasti kuin hänen voimansa ja tottumattomuutensa ratsastamiseen sallivat. Mutta jo Täljen paikoille jouduttuansa hän alkoi vakavasti tuumia reen hankkimista. Keli oli hyvä ja hyvällä hevosellaan hän arveli joutuvansa määräpaikkaan jo varhain seuraavan päivän aamupuolella. Näitä ajatellen hän ratsasti Täljen linnan ohitse kaupunkiin. Täällä olivat kaikki levolla ja hän koetti muistutella jotakin hyvää ystävää, jonka ovea voisi kolkuttaa saadakseen halunsa täytetyksi. Mutta muisti petti, ja kun hän ei tahtonut kääntyä tuntemattomiin kaikkien sikeimmillään nukkuessa, rohkaisi hän mielensä ja ratsasti ulos kaupungista päättäen olla matkan vaivoista ja vastuksista välittämättä.
Silloin hän mielikseen yht'äkkiä kuuli reen jalasten äänen. Se tuli kaupungista ja läheni häntä nopeasti.
"Hoi, mies", huusi hän juuri reen kohdalla, "minne sellainen kiire keskellä yötä?"