Tämä tapahtuikin Täljen läheisyydessä, jonne Engelbrekt tuli Broder Sveninpojan ja muutamien palvelijain seuraamana. Herman Bermanin hän oli jättänyt päälliköksi Nyköpingin edustalle. Yhdessä he nyt ratsastivat Tukholmaan. Kello kolmen tienoissa iltapäivällä he ratsastivat eteläportista kaupunkiin.
* * * * *
Tukholmassa oli sill'aikaa kaikki käynyt marskin tahdon mukaisesti. Vaalin julkiset valmistukset oli tehty edellisenä päivänä. Kolmekymmentä herraa oli valittu, nämä olivat tänään aamupäivällä mustamunkkiluostarissa pitäneet kokouksen ja siinä arkkipiispa Olavin johdolla toimittaneet vaalin. Kaarlo Knuutinpoika oli saanut 25 ääntä, Engelbrekt 3 ja Eerikki Puke 2. Pää pystyssä, komeana ja sopivasti käyttäytyen, kuten aina, tuo äsken valittu oli ottanut vastaan kuuliaisuudenlupauksen läsnäolleilta papeilta ja ritareilta ja ystävällisesti joka taholle tervehtien kulkenut mustamunkkiluostarista neitsyt Maarian ammattitalolle, jossa oli pitänyt kokouksen muutamain neuvostonjäsenten kanssa.
Nämä olivat hänen läheisimpiä sukulaisiaan ja ystäviään, joiden väsymättömillä toimenpiteillä vaali oli saatu aikaan. Mutta Tukholman porvarit olivat aivan toista mieltä kuin herrat ja he huomasivat pettyneensä hartaimmissa toiveissaan. Kolkko äänettömyys kohtasi vasta valittua näiden puolelta ja hänelle kohotetut tervehtimishuudot olivat kajahdelleet hänen omainsa ja toisten herrain palvelijain suusta eivätkä kauppakaupunkilaisten. Heidän katseensa olivat päinvastoin käyneet sitä tuimemnaksi ja uhkaavammiksi kuta kovemmin oli huudettu. Tämän oli Kaarlo herra kyllä huomannut, vaikk'ei ollut siitä mitään virkkanut, vaan oli levollisen näköisenä ottanut vastaan herrain onnentoivotukset.
Ammattitaloon kokoutuneiden joukossa oli myöskin herra Pentti Steninpoika. Hän oli ottanut osaa vaaliin ja antanut äänensä marskille. Tämän puolueeseen hän ei kuulunut, mutta asianhaarat olivat sillä kertaa sellaiset, että joko Kaarlo Knuutinpoika tai Engelbrekt oli voittava, ja sen tähden hän niin kuin moni muukin oli antanut äänensä edelliselle. Mutta synkkä hän oli mieleltään ja veri kiehui hänen suonissaan. Kaikki oli häneltä hukassa, yksi toivo vaan oli vielä jälellä — hänen poikansa ja Ewerstenin kreivin tyttären naimaliitto. Tämä seikka olikin ollut taivuttamassa hänen ylpeätä mieltänsä myönnytyksiin Kaarlo Knuutinpojan hyväksi, koska hän tämän avulla toivoi pääsevänsä pyyteitänsä lähemmäksi. Nyt olikin Kaarlo Knuutinpoika luvannut tehdä vieraissakäynnin Täljen linnaan, jonne Hannu kreivikin oli luvannut tulla ja jossa asia oli päätettävä.
Näitä parhaillaan keskusteltaessa ja Kaarlo herran sukulaiselleen mitä ystävällisimmin hymyillessä aukeni, ovi yhtäkkiä ja muuan Kaarlo herran päällikkö astui sisään. Hän kertoi kaupunkilaisten mielten olevan hyvin ärryksissä ja että mihin hyvänsä tuli, kuuli porvarien aikovan lähettää noutamaan Engelbrektiä, joka sitten tuhansien talonpoikain kanssa tullen oli ainaiseksi lopettava herrain vallan. Mies puhui hyvin peljästyneenä ja tämä tunne tarttui muihinkin. Herrat katsoivat hämmästyneinä toisiinsa ja Kaarlo herra itse käveli levottomana edes takaisin salissa. Porvarien ja talonpoikain tahto olikin tähän aikaan paljon merkitsevä; kaikki herrat sen myönsivät. Se oli Engelbrektin esiintymisen tekoa. Mutta ei kukaan heistä ollut luullut näiden kansanluokkien uskaltavan esiintyä ja toimia vastoin herrainkokousta, joka oli noudattanut heidän mieltänsä siinä, että valtionhoitaja oli valittu.
Ennen kuin he vielä olivat ennättäneet miettiä miehen sanoja, kuului kaukaa satoja, jopa tuhansia ääniä, joiden melu laajeni ja kasvoi joka hetki; se tiesi, että joukko läheni ammattikunnantaloa. Herrat kiiruhtivat himmeille ikkuna-aukoille silmätäkseen, jos mahdollista, kadulle ja nähdäkseen, mitä oli tekeillä. Maunu Pentinpoika juoksi ulos ovesta ja palasi hetkisen kuluttua kertoen, että porvarit ne yhtä haavaa huusivat tahtovansa Engelbrektiä valtionhoitajaksi, ja että toimitettu vaali oli laiton.
"Heidän keskellään", sanoi hän, "näin herra Eerikki Puken … nyt puuttuu vaan, että Engelbrektkin tulee saapuville, niin olemme hukassa."
Herra Kaarlo Knuutinpoika oli hyvin kalpea, mutta hän käyttihe kuitenkin toisia rauhoittavasti.
"Puhutelkaamme pormestareita ja neuvosmiehiä", sanoi hän, "kysykäämme heiltä, tahtovatko he yhtyä valtakunnan viholliseen."