Näitä haastellen miehet kulkivat pitkin kapeaa polkua kaatuneen hongan sivuitse ja poistuivat metsään. Vanha seppä oli hiljaa, kunnes heidän askeliansa ei enää kuulunut. Silloin hän astui esiin tuon ison puunjuuren takaa, missä oli ollut piilossa, ja meni tupaan.
Täällä hän sai kuulla olevansa kappaleen matkaa Nyköpingiin vievästä tiestä syrjässä. Tuvassa asui lampuoti, Närlungan kartanon alustalaisia, joka on Gåsingen pitäjässä, Isojärven toisella puolella. Hevosen hän voi saada muutamien tuntien kuluttua ja Nyköpingiin hän saattoi päästä iltasella — sanoi lieden edessä istuva nuori reipas talonpoika. Tuo nuori mies meni heti hevosta hankkimaan, mutta vasta puolipäivän tienoissa istui Henrikki Seppä taas reessä Nyköpingiin menossa.
Illan suussa hän saapui kaupungin edustalla olevaan leiriin ja tapasi Engelbrektin rakentamassa varustusta linnan edustalle. Engelbrekt tervehti häntä tavallisella ystävällisyydellään, mutta kummasteli sitä, että hän oli niin kaukana sieltä, missä tiesi häntä kyllä tarvittavan. Henrikki mestari teki selon kaikesta, mitä Tukholmassa oli tapahtunut, linnan piirityksestä, porvarien pahoista päivistä, heidän vaatimuksistaan, että valtion päämies oli valittava. Hän sanoi heidän toivovan, että Engelbrekt siksi valittaisiin, mutta monen vanhemman miehen pelkäävän, että herrat käyttävät hyväksensä Engelbrektin poissaoloa ja valitsevat jonkun, joka voi vehkeillä valtakunnan Eerikki kuninkaan käsiin taikka itse tulla viittä vertaa häntä pahemmaksi herraksi.
Kertomus vaikutti valtavasti Engelbrektin mieleen ja hän pysyi vaiti ja harvapuheisena koko illan. Mutta kun he olivat syöneet illallisensa tuvassa, jossa Engelbrekt asui, ja Henrikki Seppä lähtöä tehden pysähtyi ovelle ikään kuin odottamaan mitä Engelbrekt päätti, sanoi tämä:
"Tärkeitä ovat tuomasi tiedot, vaikk'eivät ne minulle olekkaan mitään uutisia, sillä sitä, mikä huomenna tai ylihuomenna on tapahtuva, olen jo kauvan odottanut… Kuitenkin tahdon rahvaan tähden olla mukana sitä tehdessä … ja sen tähden nousemme varhain huomisaamuna ratsaille ja riennämme Tukholmaan."
Seppä sanoi iloitsevansa näistä sanoista, ja kun Engelbrekt päätöksen tehtyään ja sen lausuttuaan näytti rauhoittuneen ja vakaantuneen entiselleen, arveli Henrikki mestari olevan sopivan ajan ilmaista, mitä hän yöllisellä matkallaan niin arvaamatta oli saanut kuulla, nimittäin nuo Engelbrektiä väijyvät salaiset vaarat. Ja hän kertoi suoraan, kuinka hänen oli käynyt matkalla sekä mitä hän oli kuullut Närlundan herran, Jöns Finkenoghin, lampuodin mökillä.
Mutta kummastuksekseen Seppä huomasi rakkaan ystävänsä pitävän tätä tietoa vähäarvoisena tai kokonaan arvottomana. Engelbrektin suu vetihe vaan surunvoittoiseen hymyyn ja hänen kirkkaat silmänsä katsoivat hetkisen kertojaan, mutta mitään levottomuuden tai vihan merkkiä hänessä ei näkynyt.
"Kiitos, Henrikki ystävä, hyvänsuonnistasi", sanoi hän ainoastaan, "kun kasvi on täysikasvuinen, kuihtuu se ja kuolee, se on elämän laki, se on Jumalan tahto ja siihen saamme tyytyä … leikkasipa sen säädetyssä järjestyksessä puutarhurin veitsi tai kaatoi tuuli, jonka tulo- ja menopaikkaa ei kukaan tiedä, samapa se. Herran tuulihan se kuitenkin on … se on minun mielipiteeni, ja tärkeämpää on, että osaa oikein tehtävänsä tehdä, kuin että huolehtii sellaista, jolle ei mitään taida."
Näin sanoen hän ojensi Henrikki Sepälle kätensä ja meni Ulvi vanhuksen seuraamana sisähuoneeseen.
Seppä läksi mietiskellen pois. Jonkun matkan päässä tuvasta, jossa Engelbrekt asui, hän tapasi taas lampuodin ja sopi hänen kanssansa, että tämä kyyditsisi hänet takaisin, johon mies mielellään suostuikin, kun vaan hevonen sai pari tuntia levätä. Lepoa tarvitsi Henrikki Seppä itsekin ja painautui heinäsäkille rekeen. Vähää ennen keskiyötä herätti talonpoika hänet ja sitten hän läksi leiristä. Onni oli paluumatkalla suotuisampi. Vårdingen kirkolta hän löysi hevosensa, jonka kirkkoherran renki oli ottanut kiinni tieltä. Tässä hän sen tähden erosi lampuodista ja nousi hevosen selkään sekä ratsasti verkalleen edelleen toivoen Engelbrektin kohta saavuttavan hänet.