Taas syntyi äänettömyys, mutta nyt Kaarlo Knuutinpoika nousi puhumaan.
"Kun tuon jalon miehen sanat ovat teidät rauhoittaneet", sanoi hän, "niin kuulkaa vielä sana minultakin. Tahdon johdattaa mieleenne Arbogassa tehdyn päätöksen, jolla toinen puoli valtaa annettiin tälle miehelle. Saattaa näyttää teistä siltä, kuin valtionpäämiehen vaali olisi kumonnut tämän päätöksen, mutta sellainen ei ole minun tarkoitukseni, vaan minä tahdon, että tämä päätös on pysyvä lujana, ja jo huomenna olen kutsuva neuvoston kokoon siitä neuvottelemaan ja päättämään."
Nämä marskin ja Engelbrektin sanat rauhoittivat joissakin määrin rahvaan kiihtyneitä mieliä. Porvarit läksivät salista vielä uudelleen ja hillittömällä ilolla tervehdittyään Engelbrektiä, ja jäi tämä taas yksin äsken valitun valtionpäämiehen ja herrain pariin. Marski astui esiin ja ojensi hänelle kätensä.
"Te kykenette voittamaan miesten sydämet, Engelbrekt", sanoi hän,
"Kaarlo Knuutinpoika ei ole koskaan unhottava tätä hetkeä!"
Mutta ritari Pentti Steninpoika seisoi synkkänä ja umpimielisenä muutaman patsaan kupeella salissa. Engelbrekt meni hänen luoksensa ja sanoi:
"Hyvä että tapaan teidät itsenne, Pentti ritari! — Olen turhaan tiedustellut teidän miehiänne Nyköpingin edustalla!"
"Minä ja mieheni emme ole kenenkään muun kuin valtakunnan päämiehen käskettävissä", vastasi ritari jyrkästi ja hampaitaan purren.
"Ei, ei, Pentti ritari", virkahti Kaarlo Knuutinpoika, "sen käskyn saatte; mitä Tukholman kaupungin kunnon miehille sanoin, sen aion pitää, ja ylihuomenna juomme iloiten poikanne ja hänen lemmittynsä maljan Täljen linnassa!"
"Käskipä valtionpäämies tai ei", jatkoi Engelbrekt luoden Pentti herraan tuikean katseen, "minun käskyni on kahdeksan päivän vanha, ritari, ja miehenne teidän täytyy minulle lähettää, jollette tahdo, että pidän teitä valtakunnan vihollisena!"
Näin sanoen Engelbrekt kääntyi synkkään ritariin selin, puristi Kaarlo
Knuutinpojan kättä ja poistui seuralaisineen.