"Hae tänne kipponen tornihuoneesta", sanoi Eelovi, "niin täytän sen sinulle. Tällaista simaa ei juoda kahdesti vuodessa, eipä koko elämässäkään. Joudu, minä tulen kohta takaisin…"
Mikko hoiperteli kipposta noutamaan, mutta Eelovin täytyi mennä perästä, sillä hän kuuli miehen heti huoneeseen päästyä tupertuvan pöydän viereen. Hän täytti pian pöydällä olevan kipposen ja riensi ulos.
"Ramfrid muori lienee tehnyt tehtävänsä paremmin kuin luulinkaan", mutisi hän itsekseen joutuisasti hiipiessään poikki linnanpihan isoa tornia kohti, joka oli linnan keskustassa ja jonka pohjalla vanginhuone oli.
"Minne matka?" kysyi täällä jyrkkä ääni.
"Se on Eelovi", vastasi tämä, "hiljaa, hiljaa, Lambrekt, minä käyn voudin asioilla…"
"Mutta etkö sinä ole tornivahtina tänä yönä?"
"Olen, ja senpä tähden vouti minut lähettikin tälle asialle, ett'ei kukaan tietäisi, ymmärrätkös, mutta Mikon kanssa olemme maistelleet, se on hyvää tavaraa… Mikko pitää vahtia puolestani, sill'aikaa kuin vien voudille tämän kalliin siman … tämä peijakas vuotaa, että käteni on märkänä, puolet on kai jo maassa, ennen kuin vouti herää…"
"Sittenpä minäkin yhtä hyvin kuin Mikko voin auttaa voutia tuon herkun juomisessa … annahan tänne, Eelovi, vuotipa sitä nyt hiukan enemmän tai vähemmän, ennen kuin vouti herää, vähät siitä."
Ja Lambrektkin virkisteli itseään aika lailla ja joi sitä uhemmin, kuta enemmän Eelovi pyysi, ett'ei hän liian paljoa kuluttaisi. Ja siman salainen voima tehoi Lambrektiinkin, sillä tuskin oli Eelovi poistunut kymmentä askelta, ennen kuin hän ölisten kaatui kivilattialle. Eelovi avasi samassa voudin huoneeseen vievän oven. Täällä hän jokseenkin raskaasti laski lattialle tuon ison sima-astian, jossa enää oli vaan neljännes jälellä. Heti sen jälkeen kuului huoneen toisesta päästä voudin ääni.
"Ken siellä?"