Erkin ja Belgstingin astuessa huoneeseen istui Herman puettuna vuoteella, vaikka vyötäisille oli sidottu leveä vyö ja vasen käsi oli kannattimessa. Iloinen hämmästys valtasi hänet, kun hän näki Belgstingin. Tämä astui esiin ja tarttui hänen käteensä. Molemmin puolin tervehdittyä Belgsting selitti asiansa. Hän puhui kauvan eikä Herman häntä keskeyttänyt, mutta hänen lopetettuansa puristi Herman liikutettuna hänen kättänsä ja puhkesi sanomaan:
"Ei, ei, Belgsting, tämä asia tulee sinun itsesi toimittaa ja vankilaan et sinä saa palata, niin totta kuin nimeni on Herman!"
"Nyt nousen hevosen selkään ja ratsastan sinne", vastasi Belgsting ja nousi seisoalleen.
"Olkoon niin, mutta minä tulen mukaan", lisäsi Herman yhtä päättävin äänin ja katsein kuin Belgstingkin.
Vouti oli ensimmäinen, joka Täljen linnassa heräsi. Hän katsoi peljästyneenä ympärilleen, kun avainkimppu, joka tavallisesti riippui vakavasti hänen vyöstään, hänen noustessaan putosi lattialle. Hänen silmänsä sattuivat silloin sima-astiaan ja kääntyivät siitä taas avainkimppuun. Karkeasti kiroten hän vihdoin kumartui ja otti avaimet lattialta sekä syöksyi ulos. Käytävässä palvelija vielä kuorsasi, mutta heräsi saatuaan aika potkun voudilta, joka pää vielä sekavana riensi katsomaan vankiansa. Tämä oli kuitenkin paikallaan; vouti ei tosin nähnyt hänen kasvojaan, vanki kun makasi pää seinään päin käännettynä, mutta hän näki tarpeeksi rauhoittuakseen. Ja että joku vapaaehtoisesti olisi tahtonut käydä vangin sijalle, sellainen ajatus ei voinut pälkähtää hänen päähänsäkään.
Nyt alkoi ilmautua eloa linnaan, palvelijat tulivat ulos linnantuvasta ja kohta olivat kaikki liikkeellä, erittäinkin keittiössä. Puolipäivän rinnassa ilmaisi tornista kajahtava torventoitahdus Pentti ritarin tulevan. Hänen seurassaan olivat Hannu kreivi ja tuo surullinen Agnes. Ritari hymyili niin makeasti nostosillan yli ratsastettaessa ja kiiruhti erittäin kohteliaasti auttamaan arvoisaa neitiä reestä.
Hannu kreivi seurasi levottomana kaikkia tyttärensä liikkeitä ja hänen kasvojensa juhlallinen vakavuus muuttui suruvoittoiseksi, joka kerta kun hän näki tyttärensä suurten silmien oudosti hehkuvan hohteen. Samanlaisena hän oli nähnyt tyttärensä kerran ennenkin, tuona muistettavana Eerikinjuhlapäivänä Vaskivuorella, jolloin hän pani epätoivonpäätöksensä toimeen. Sen tähden hänen luja katseensa ja kalpeat poskensa tekivät kreivin levottomaksi. Oli kuin eloa ja tulta yht'äkkiä olisi syttynyt marmoripatsaan silmiin, oli kuin salama olisi välähtänyt talvisella kedolla.
Puolenpäivän aikaan tuli yhä useampia vieraita, sekä naisia että miehiä, ynnä valtionpäämies Kaarlo Knuutinpoika monen ritarin ja muiden muassa myöskin herra Maunu Pentinpojan seuraamana. Strängnäsin Tuomas piispa oli myöskin saapunut ja hänellekin, niin julkinen engelbrektiläinen kuin hän olikin, osotti Pentti ritari palvelevaista kohteliaisuutta.
"Te lähdette pois valtakunnasta, mikäli minulle on kerrottu", virkkoi piispa kerran Hannu kreiville.
"Niin", vastasi kreivi lyhyeen.