Nuorukainen kääntyi päin kummastellen ratsastajan kiivautta ja saatuaan tämän oikein silmiinsä hän yht'äkkiä pysähtyi huudahtaen: "Belgsting!"
"Ken lienetkin, mies, näytä minulle joutuun tie Engelbrektin luokse, asiani on tärkeä…"
"Kyllähän sinä Erkin tunnet, Belgsting, vaikka lienenkin ennättänyt muuttua siitä kun viimeksi tavattiin… Engelbrekt ratsasti täältä eilen aamupäivällä pantuaan väelle toisia päälliköitä Herman Bermanin sijaan…"
"Ja minne Engelbrekt meni?" keskeytti Belgsting seisattaen hevosensa ja luoden Erkkiin katseen, ikään kuin elämä ja kuolema olisi vastauksesta riippunut.
"Engelbrekt ratsasti Söderköpingiin keskustelemaan itägötien kanssa ja sieltä hän kulkenee pitkin rannikkoa aina Kalmariin saakka…"
"Liian myöhään, liian myöhään!" virkahti hän raskaasti huoaten.
"Puhuttele Hermania, Belgsting, häneltä saat varmemmat tiedot", jatkoi Erkki rohkaisten, "nyt hän jo on koko joukon paranemaan päin tuosta kirotusta keihäänpistosta, jonka hän sai kylkeensä … täällä linnassa on sotakelpoista väkeä, vaikka vouti on hassu … katso, tuolla on tupa, jossa Engelbrekt asui, nyt makaa Herman siinä, mutta tänään hän aikoo nousta ratsaille, hän on näet oppinut parannustaidon pater Johannekselta, ja heti tultuaan tuntoihinsa ja nähtyään, miten oli laita, on hän itse parantanut itsensä … mutta se oli koko vaarallinen haava."
Näin puhellen hän kulki edellä ja Belgsting seurasi perässä ajatuksiinsa vaipuneena ja tuskin kuullen mitä kaikkea Erkillä oli kertomista. Mutta tämä jatkoi:
"Herman koetti, näet, Engelbrektin Tukholmassa ollessa rynnätä linnaan … olisitpahan nähnyt, Belgsting, kuinka nuolet sinkoilivat ja kuinka muureilta ja torneista ammuttiin; mutta meikäläiset ryntäsivät eteenpäin ja Herman oli itse etunenässä, niin kuin hän aina on, ja kauvas kuului hänen äänensä, kun hän kehotti väkeä joutumaan. Itse hän oli ensimmäisenä muurilla ja silloin hän sai keihäänpiston… Tanskalainen seisoi aivan hänen edessään, mutta enpä luule hänen enää sen hetken jälkeen näkevän päivännousua. Herman syöksyi takaperin alas muurilta… Haava ei ollut niin vaarallinen kuin putoaminen, mutta nyt on toki jo vaara ohitse; saat itse nähdä, Belgsting!"
Niin oli käynyt kuin nuorukainen kertoikin. Sen hän vaan olisi voinut lisätä, että jollei hän itse olisi ollut aivan Hermanin takana vihollisen miehelle surmaniskua antamassa, olisi epäilemättä tämä ollut Herman Bermanin viimeinen taistelu. Herman vietiin pois taistelun melskeestä ja ryntäys taukosi sitten itsestään. Seuraavana päivänä Engelbrekt palasi Tukholmasta, jossa neuvosto oli hänelle vahvistanut päällikkyysvallan linnoja vastaan. Mielipahakseen hän nyt sai tietää, miten Hermanin oli käynyt, mutta hänen täytyi rientää edelleen. Määrättyään piiritysjoukolle uudet päälliköt hän käski Hermanin heti parattuansa joutua hänen jälkeensä valtakunnan eteläosiin.