"Tuoko yksinäinen ratsumies?" kysyi Maunu Pentinpoika. "Minun mielestäni näyttää hän ajattelevan vallan toista kuin rupeamista vastakynteen Ruotsin ritarien kanssa. Onko se talonpoikia?"
Kaukana tien käänteessä näkyi yksinäinen ratsumies tulevan. Hän ajoi verkalleen tietä pitkin. Hänen hevosensa käveli ja hän itse näkyi olevan syvissä mietteissä. Suitset riippuivat höllällä satulannupissa ja käsivarret olivat ristissä ryntäillä. Hänellä oli tumma puku ja päässä musta leveäreunainen hattu. Vaaleanruskeat polussaappaat peittivät hänen jalkansa.
"Jolleivät silmäni petä", jatkoi Niilo Steninpoika, "niin se on pieni vuoritilallinen Engelbrekt Engelbrektinpoika itse. Ylös, jalot herrat, seuratkaa minua, niin otamme miehen tähän väliimme ja teemme hänet vangiksemme, jos niin tarvitaan. Sitten on sopimuksen hierominen käyvä helposti päinsä."
"Tiesinhän, ett'ei rakas lankoni ollut siekaileva ryhtyessään juhtia kouristelemaan", virkahti Ture herra, ja vanhempain herrain huutoja kuuntelematta ajoivat molemmat langokset täyttä laukkaa tuota yksinäistä ratsastajaa vastaan, ja heitä seurasi aivan kintereillä Maunu Pentinpoika.
Mutta heiltä oli jäänyt huomaamatta, että samassa silmänräpäyksessä, jona he äkkäsivät tuon yksinäisen ratsastajan, aivan hänen takaansa pieni, vähäpätöisellä hevosella ratsastava mies oli kääntynyt takaisin ja hävinnyt kuin nuoli.
Täyttä laukkaa ajavien ritarien tulo herätti Engelbrektin — sillä hän se todellakin oli — mietteistään. Hän tiukensi heti suitset ja pysäytti hevosensa, luoden terävän katseen läheneviin herroihin, jotka hän hyvin tunsi. Nämä olivat muutamissa silmänräpäyksissä ajaneet sen matkan, joka heidät pienestä vuoritilallisesta erotti.
Perille päästyänsä he seisattuivat kahden puolen Engelbrektiä.
Tämä pyörähytti tuossa tuokiossa hevosensa sivulle, joten nuo kolme herraa joutuivat suoraan hänen eteensä, ja käsi miekankahvassa hän Niilo Steninpoikaan kääntyen virkkoi:
"Tuotapa ajoa kannattaa kehua, jalo herra Niilo Steninpoika. Nopeammin ette olisi voinut ratsastaa, vaikkapa olisitte ajanut parasta ystäväänne tapaamaan."
"Ystävä tai mikä, niin olette nyt meidän miehemme, Engelbrekt", sanoi ritari kiivaasti ja kannusti hevostansa likelle häntä.