Silloin astui linnanvouti sisälle ja aivan hänen perässään kookas, roteva talonpoika. Kaikkien katseet kääntyivät taas Pentti ritariin.
"Tässä on vanki, ankara ritari", änkytti pöhnäinen vouti tuskin uskaltaen katsettaan lattiasta kohottaa, "kuinka hän on joutunut tuon toisen sijaan, siitä tehköön itse selvän."
"Eelovi", huudahti ritari, "sinä, uskollinen palvelijani."
"Uskollinen olen kai ollut", vastasi Eelovi, "mutta ainoastaan siinä, että olen pitänyt sanani Belgstingille ja Engelbrektille."
Hän aikoi sen jälkeen ruveta selvittämään, mitä hän oli ritarin vangille tehnyt, mutta hänet keskeytti ritari, joka ei helposti ymmärrettävistä syistä tahtonut tähän asiaan koskettavan enempää kuin jo oli tapahtunut. Hän kysyi sen tähden jyrkästi:
"Sano minulle, Eelovi, jos tiedät, kuka tuon pelastamasi miehen on torniini tuonut?"
"Sen kyllä tiedän", vastasi Eelovi arvelematta, "kirjurisi Martti ja pitkä Maunu sen ovat tehneet!"
"No hyvä", karjaisi ritari, "heitä rankaisen ansion mukaan. Vie heidät heti torniin, vouti, huomenna tuomitsen heidät."
"Vielä sana, ritari", keskeytti tällöin Herman Berman, "Engelbrektin
nimessä vaadin haltuuni nämä miehet. Kirjuri-Martti on karannut
Engelbrektin vankilasta ja pitkä Maunu on seurannut Borganäsin voutia,
Juhani Walea, ja auttanut häntä rikkomaan Stegeborgin pakkosovintoa."
Ritari näytti näiden tyynesti ja päättävästi lausuttujen sanain johdosta joutuvan aivan suunniltaan. Mutta Herman Berman jatkoi: