"Vielä tuon teille käskyn Engelbrektiltä. Se koskee miehiänne, joita hän on turhaan odotellut Nyköpingin edustalle leiriin. Hän käskee sanomaan, että jolleivät miehenne neljänkolmatta tunnin kuluttua ole määräpaikassa, te pakotatte hänet pitämään teitä valtakunnan vihollisena. Mielestäni teette oikein, jos nyt käskette miehenne ratsaille ja matkalle minun kanssani sekä annatte nuo karkulaiset vietäviksemme."
"Mitä rikollisiin tulee", änkytti Pentti ritari kurkkuun takertelevalla äänellä, "jätän ne Engelbrektille, sitten kuin he ensin ovat kärsineet sen rangaistuksen, jonka aion heille määrätä; toisista miehistä taas tahdon itse vastata Engelbrektille. Ja nyt", lisäsi hän vähän vaiti oltuaan, "palatkoon ilo saliini … tanssimaan, tanssimaan, arvoisat ritarit ja neidit; liian kauvan on jo tätä väliaikaa kestänyt!"
Tämän sanottuaan Pentti herra kääntyi Hermaniin selin ja poistui viereiseen huoneeseen samalla viitaten muutamassa salin nurkassa oleville soittajille, että heidän piti ruveta soittamaan. He tottelivatkin heti käskyä ja salissa syntyi liikettä, joka erinomaisesti auttoi tyynnyttämään kiihtyneitä mieliä ja palauttamaan tasapainoa. Kohta nähtiinkin joukon nuoria herroja ja arvoisia neitejä parittain astuvan saliin käydäkseen karkeloon.
Tällä välin oli Maunu Pentinpoika lähestynyt Hermania ja juuri tanssin alkaessa sanoi kähisten tämän korvaan:
"Puutarhassa tanssin loputtua!"
Sen jälkeen hän kiiruhti pois ja alkoi tanssia oikein mielihalulla tai kenties oikeammin epätoivoissaan. Herman seisoi hetkisen katselemassa, mutta turhaan hänen silmänsä hakivat sitä vierasta, jota ne mieluimmin olisivat tahtoneet katsella. Hän oli naistenhuoneessa ja oli sekä Maunu herran että kaikkien muiden pyytäessä kieltäytynyt lähtemästä tanssiin. Mutta vihdoin kävi Hermanista huone liian helteiseksi ja sisällä vallitseva ilo kovin tuskastuttavaksi hänen mielelleen. Hän riensi ulos ja kiiruhti puutarhaan.
Hannu kreivi, joka koko ajan oli puhellut Belgstingin kanssa, lähestyi myöskin ovea ja veti hänet mukaansa. Aivan oven takana seisoi Eelovi. Tämä seurasi heti Belgstingiä ja kerran kun ei yhtään Pentti ritarin palvelijaa näkynyt käytävässä, kuiskasi tälle:
"Elä eroa kreivistä, Belgsting … täällä on väijytyksiä kaikkialla!"
Näin sanoen hän meni tyynenä ja ajattelemattoman näköisenä alas kartanolle. Siellä oli muutamia palvelijoita hevosten selässä ja Erkki, jonka hän hyvin tunsi, piteli Brandia ohjaksista, kun taas sitä hevosta, jolla Belgsting oli ratsastanut, muuan palvelijoista piteli.
"Pidä tarkka huoli hevosista, Erkki", kuiskasi hän tälle, "eläkä salli kenenkään vieraan lähestyä niitä! En tiedä, mutta minä pelkään täällä jokaista tuulenpuuskaakin."