Kohta Belgsting saavutti tyttärensä, joka voimatonna oli vaipunut muutaman kiven juurelle metsään, ja hoiteli häntä niin hyvin kuin voi. Sitten he levähtämättä taas jatkoivat kulkuansa etelään päin. Vasta aamun valjettua hän meni muutamaan syrjäiseen mökkiin lepäämään, mutta illan tullen hän taas alkoi vaelluksensa.
"Engelbrektin luokse, Engelbrektin luokse", kuiskasi hän rohkaisten tyttärelleen, joka merkillistä kyllä ei enää häntä niin kovin arastellut. "Hänen luonansa tulet sinä taas terveeksi ja isäsikin on saava rauhan!"
Ja sitten he astuivat. Ja olipa yö kuinka pimeä ja tuuli kuinka kylmä tahansa, yhä tuo voimakas mies varmoin askelin polki kovaa polkua, usein kantaen tytärtään ikään kuin pientä lasta.
Varhain aamulla hän lähestyi Stegeborgin edustalla olevaa talonpoikaisleiriä. Täällä oli Erengisle Niilonpoika päällikkönä. Hän oli sen Niilo Erengislenpojan poika, joka 1434 sai Ringstaholman Engelbrektiltä, ja oli nyt naimisissa Olavi Akselinpojan (Tott) tyttären, Brita Olavintyttären kanssa.
"Täällä olemme oleksineet pari viikkoa", selitti vanhanpuolinen talonpoika, jolta Belgsting kyseli. "Engelbrekt oli kutsunut meidät itägötit vastaansa Söderköpingiin, mutta panikin Ringstaholman Erengisle herran päälliköksemme ja vaelsi Tjustia kohti puhutellakseen siellä talonpoikia. Joukko herroja oli nyt hänen muassaan, herra Bo Knuutinpoika (Grip), herra Niilo Steninpoika (Yö ja Päivä), herra Gottskalk Pentinpoika (Ulf) ja herra Kustavi Laurinpoika (Snakenborg), niin että näkyy herrain täytyneen langeta hänen jalkainsa juureen."
"Entä vuoritilalliset", kysyi Belgsting, "kutka heistä olivat häntä lähinnä?"
"Samat, luullakseni, jotka hänen ensi kertaa vaeltaessaan ympäri valtakunnan; erittäin huomasin Juhani Antinpojan ja Kettilin!"
"Kettilin?" toisti Belgsting, "sotajoukossa on monta sen nimistä…"
"Piispanvuoren Kettilin", selitti talonpoika.
Päivällä levättyään leirissä Belgsting taas yön lähetessä tarttui matkasauvaansa ja kulki edelleen.