Ja ylhäällä tähdet tuikkivat niin tarkoittavasti ja laineet loiskivat rantaa vasten ikään kuin kertoillen katoavaisuuden tarinaa alkuna tai vastakohtana ijankaikkiselle elämälle, jota taivaan kultaiset merkit julistivat.
Kului hetkinen äänettömyydessä.
Silloin kuului kaukaa aironloisketta ja muuan palvelija tuli kertomaan, että vene näkyi tulevan Göksholmasta päin.
"Siinä tulee Pentti herran lähetti", sanoi Engelbrekt ystävällisesti hymyillen, "hän tahtoo osottaa ystävyyttään ja hakea minut Göksholmaan yöksi. Sairauteni tähden en kuitenkaan voi suostua hänen pyyntöönsä. Mene kuitenkin rantaan ja näytä heille paras valkama."
Palvelija meni ja Engelbrekt autatti itsensä seisomaan sekä astui kainalosauvojensa varassa rantaa kohti. Sinne päästyään hän näki veneen jo niin lähellä, että hän selvästi saattoi erottaa Maunu Pentinpojan seisovan etukeulassa. Tästä hän yhä varmemmin päätti tulijain kutsuvan häntä Göksholmaan.
Samassa vene törmäsi rantaa vasten ja Maunu Pentinpoika juoksi Engelbrektiä kohti. Mutta hän heilautteli kirvestä kädessään ja hänen silmänsä hehkuivat.
"Saanko rauhaa sinulta valtakunnassa?" kysyi hän vimmoissaan.
"Isäsi oli eilen luonani", vastasi Engelbrekt, "ja luulenpa hänen sinulle kertoneen, että olemme tehneet rauhan keskenämme."
Tuo hurja Maunu vastasi iskien kirveellään, mutta Engelbrekt kohotti toista kainalosauvaansa, niin että isku sattui tähän; kuitenkin katkesi Engelbrektiltä kolme sormea.
Mutta koko Engelbrektin olennossa vallitsi tällä hetkellä niin juhlallinen tyyneys ja hänen silmistään ilmeni sellainen ylevyys, että murhaaja joutui hetkeksi hämilleen ja arveli, ennen kuin kohotti kirveensä toiseen iskuun.