Mellösan kirkossa laskettiin ruumis maahan. Ja täällä Herman astui esiin ja kohotti paarivaatetta ja näki nuo monet nuolenhaavat ja tuon muserretun pään.
Emme uskalla koettaakkaan kuvailla hänen tuskaansa. Epätoivosta mykkänä ja kyynelettömin silmin hän seisoi kauvan tuijottaen tuohon hengettömään ruumiiseen voimatta selvittää itselleen, untako vai todellisuutta tämä näkemänsä oli.
Silloin hän kuuli ystävällisen äänen, joka mainitsi hänen nimeänsä, ja kääntyi päin.
Tuomas piispa seisoi hänen edessään.
"Rohkeutta, nuori mies!" sanoi piispa kyynelsilmin, "semmoisen miehen ruumiin ääressä, joka ei koskaan ajatellut muuta kuin maansa hyvää, semmoisen miehen ruumiin ääressä emme saa vajota toimettomaan suruun. Ylös, ylös, Herman, taisteluun. Nyt jos milloinkaan tarvitaan miehiä!"
Ja tuo hurskas piispa levitti takaisin vaatteen rakkaan vainajan päälle ja hänen kyyneleensä kimaltelivat kuin helmet tuolla mustalla vaatteella.
Piispan sanat herättivät Hermanin taas tajuihinsa. Hän polvistui ruumiin viereen ja vaipui hartaaseen rukoukseen.
Kun hän sitten astui ulos kirkosta, tuli Hannu kreivi vastaan ja sulki hänet syliinsä.
"Rakas, rakas poika", huudahti hän ja lisäsi hetken kuluttua koettaen väkisinkin pysyä tyynenä, "seuraa minua ja Tuomas piispaa Sigarsöhön, siellä neuvotelkaamme mitä nyt on tehtävä."
Sigarsö oli Hjalmarin rannalla sijaitseva piispankartano, vajaan peninkulman päässä Göksholmasta.