Hän meni ovelle ja käski muutaman palvelijoista tuomaan viiniä.
"Elkää viivytelkö kovin kauvan, vouti", sanoi silloin ritari, "millä hetkellä tahansa saattavat valtakunnan neuvokset tulla tänne ja silloin on liian myöhäistä!"
"Liianko myöhäistä?" huudahti Jösse Eerikinpoika.
"Niin, liian myöhäistä!" vastasi Ture herra. "Jos neuvoani noudatatte, niin suljemme linnan ja lähetämme neuvoston herroille tiedon aikovamme puolustaa kuninkaan linnaa, kunnes hän itse tulee saapuville! Jos herrat tulevat tänne linnaan — silloin emme saata, ymmärrättehän, paljastaa miekkaa heitä vastaan eikä silloin voine kuningas eikä kukaan muukaan valtaanne voimassa pitää."
Vouti istuutui pöydän sivupenkille. Hän nojasi käsiänsä polviinsa ja katsoa tuijotti vahalla silitettyyn lattiaan, ikään kuin oikein tarkoin ritarin sanoja aprikoiden.
Siinä hän istui ja ritari survaisi harmissaan kantapäänsä lattiaan, niin että kultainen ritarinkannus helähti. Samassa toi palvelija viiniä ja tarjosi sitä molemmille herroille. Vouti otti kuohuvan hopeamaljan.
"Pääsiäisen jälkeen", sanoi hän, aluksi ikään kuin mietteissään, mutta sittemmin yhä vilkkaammin, "pääsiäisen jälkeen olisin siivonnut tuon joen pohjoispuolella olevan hornanloukon, niin ett'ei sieltä koiraa eikä kukkoa olisi kuulunut ja sitten olisin muuttanut tänne muutamia satoja talonpoikia Selannista … niin, niin… Se on vanha mielituumani ja sen minä kautta Pyhän Knuutin panen toimeen. Engelbrekt, haa … väisty, kirottu vuoritilallinen, miksi asetut tielleni?… Minulla on 800 miestä valmiina viittauksen nähtyänsä ratsastamaan joen toiselle puolen, 800 miestä! Sellaisella voimalla ei vielä kukaan Ruotsin vouti ole tullut… Ja nyt hän on täällä tuo vuoritilallinen, täällä linnan edustalla… Jösse Eerikinpojan täytyy kerran vielä häntä väistyä… Ei", karjasi hän, niin että iso sali kajahti, "en kuuna päivänä ole sitä tekevä!"
Hän tyhjensi loput maljasta ja hypähti pystyyn.
"Ylös nostosilta, miehet!" huusi hän ovella ja kääntyi sitten ritariin, joka ihmetellen oli kuunnellut hänen puhettaan ja katsellut hänen liikkeitään.
"Se on tehty!" sanoi hän, "ja nyt olen taas entiselläni. Elkää kummastelko horjuvaisuuttani, Ture ritari. Luulenpa, että paha henki on pitänyt minua vallassaan, mutta nyt saatte nähdä! Toivoisinpa tuon pienen vuoritilallisen olevan tässä edessäni, se olisi oleva minulle eduksi, eikä hänelle!"