Heti sen jälkeen tulivat Ture Turenpoika ja Jösse Eerikinpoika.
Jälkimmäinen näytti käyvän kuin unissaan.
"Oletteko valmis nousemaan ratsaille, vouti?" kysyi ritari ja käänsihe
Juhani Waleen.
"Hevoset odottavat minua linnanpihalla, tuossa tuokiossa lähden täältä, ankara ritari!"
"Hyvä … ja pysytään siinä, mistä sovittiin. Me pidämme linnat kuninkaan varalle, kävi miten kävi. Olkaa siitä varma, että palkkanne on suuri, kun tilinteon päivä tulee. Pitäkää kurissa talonpoikia, raastakaa ja ruhjokaa heitä pelkäämättä! Olkaa huoleti!"
Juhani Wale läksi salista ja kohta sen jälkeen kuului kavionkopsetta nostosillalta. Borganäsin vouti se läksi linnasta.
"Ja nyt, vouti", huudahti ritari ja laski kätensä Jösse Eerikinpojan olkapäälle, "käske nyt nostamaan nostosilta!"
V.
Tuomio.
Vaikka koko Vestmanlannin ja Taalainmaan mahtava vouti tämän päivän kuluessa olikin kokenut monta mielenvaihdosta: onnen ja mahtavuuden kukkuloilla olevan miehen röyhkeys oli hänessä muuttunut sellaisen miehen levottomuudeksi ja mieli karvaudeksi, joka näkee hyväin päiväinsä rakennuksen olevan kukistumaisillaan, niin oli kuitenkin hänen mielentilansa pääpiirteenä huolestumus, jota hän ei oikein saanut selville ja joka synnytti neuvottomuutta ja epäröimistä hämmentäen häntä itseään. Sekä kuninkaankirje että Herman Berman olivat ikään kuin jättäneet Engelbrektin hänen käsiinsä, mutta kirjeen löytämisestä syntyneen ilon hävitti äkillinen tieto Engelbrektin tulosta. Nuorukaisen luja tahto taas ja kuolonhalveksiminen riistivät häneltä tilaisuuden vallita hänen kauttaan Engelbrektiä. Vähän väliä ilmautuivat myöskin hänen riehuvien ajatuksiensa temmellystanterelle hänen vaimonsa varoitus ja uni, josta heti kehittyi kookas hopeahapsinen, huolissaan päätänsä ravistava haamu.
Ritarin äkillinen tulo ja hänen voimakkaat ja rohkaisevat sanansa olivat taas elvyttäneet voutia, ja niin kauvan kuin ritari ja Juhani Wale puhuivat ja tekivät suunnitelmia, hän olikin osallisena keskustelussa, mutta niin pian kuin hän jäi yksikseen, näytti siltä kuin hänen sielunsa jäntevyys olisi hervonnut ja hän taas nähnyt aaveita keskellä päivää. Hän oli tuottanut viiniä salakammioon, jossa he kolmisin neuvottelivat, ja pitkin siemauksin hän oli juonut tuota jaloa nestettä. Se oli osaltaan ylläpitänyt hänen henkensä voimia. Pitosaliin palattuaan hän levottomana käveli edes takaisin huoneessa Ture ritarin ja Juhani Walen tehdessä viimeisiä tärkeitä sopimuksiansa siitä, mitä nyt oli tehtävä. Kun sitten ritari häntä kehotti käskemään palvelijoita nostosillan nostamiseen, niin tuntui siltä kuin hän ei olisi kehotusta kuullutkaan.