Agnes oli pikemmin kuollut kuin elävä. Näkemästään kauhistui hän niin, että tuli aivan tahdottomaksi. Juhani Walen silmissä sitä vastoin paloi kamala riemun tuli. Hänessä synnyttivät ylenmääräistä iloa ne tuskat, jotka hänen sanansa tuottivat. Täyttääkseen julmuutensa määrän kukkuralleen hän vielä lisäsi:
"Ja sekin tietäkää, Agnes, että teidän rakkautenne se vie Herman Bermanilta hengen, ja että ainoastaan teidän rakkautenne myöskin voi hänet pelastaa. Ojentakaa minulle kätenne, sanokaa tahtovanne tulla omakseni, ja Herman Berman päästetään kahleistaan ja hän on oleva vapaa kuin taivaan lintu!"
Hän piti väliä ja hänen silmänsä kiiluivat kuin käärmeen, kun tämä leikittelee saaliinsa kanssa, ennen kuin sen nielaisee.
"Saatte runsaasti miettimisaikaa", sanoi hän, "tahdon odottaa vastaustanne tulevaan juhannusaattoon. Jollen silloin ennen puolta päivää ole saanut myöntymystänne ja lupaustanne, niin on osavasti kello kaksitoista Herman Bermanin pää putoava hänen jalkoihinsa. Se on lupaukseni, niin totta kuin nyt lähden lujaan Borganäsin-linnaani."
"Ja nyt, sallikaa minun saattaa teidät naistenhuoneeseen, Agnes neiti, olettehan uskollisesti vartioinut vanki parkaa!"
Näin sanoen hän huusi ovelle päin. Palvelijat tulivat joutuin sisään ja ympäröivät Hermanin, mutta vouti otti Agnesta käsipuolesta ja vei hänet ulos.
Herman loi poistuviin katseen, joka ilmaisi mitä synkintä epätoivoa ja sanomatonta tuskaa. Raskaasti huoaten hän sitten antoi päänsä painua ryntäille ja vastustelematta salli hymyilevän Yrjö mestarin lukita renkaat ranteiden ympärille.
Juuri kun palvelijat olivat aikeissa viedä pois vangin, tuli Juhani Wale taas sisään ja kohta hänen jälestänsä pitkä, pulskavartaloinen mies, joka jotenkin arastellen katseli vankia.
"Satuloitse hevoset, Maunu!" sanoi vouti miehelle. "Tämän vangin viemme mukaamme. Kierrämme samaa tietä takaisin Borganäsiin. Parasta olla varovainen, vaikka ratsastammekin 20:llä hevosella täältä."
Palvelija nyökäytti päätänsä ja poistui toisten kanssa.