He eivät olleet huomanneet hänen tuloansa, sillä ovi oli avattu niin hiljaa ja voudin askeleet olivat olleet niin kuulumattomat, ett'eivät he olisi huomanneet hänen tuloansa, vaikkapa olisivatkin olleet vähemmin asiaansa kiintyneet, kuin olivat. Voudin huulien pirullinen hymy hänen hiipiessään lattian poikki ja hänen silmäinsä kalvava tuli, jäivät niin ikään huomaamatta, mutta tuskinpa olisi hänen ilmautumisensa synnyttämä kauhu ja suuttumus niiden kautta voinut enää tulla suuremmaksi, kuin se tuli ilmankin.
"Näyttää olevan minulle sallittu aina sattua teitä keskeyttämään, arvoisa neiti, kun jotakin tämän miehen kanssa puhelette. Mutta tämä kerta on, toivoakseni, viimeinen. Nyt voitte sanoa toisillenne jäähyväiset ainaiseksi. Ette mahda enää tulla näkemään päivän valoa Herman Berman — se on, niin kuin kyllä tiedätte, oma syynne…"
Vangin olkapäälle sivaltama isku sai voudin vaipumaan maahan.
"Tee pian, vouti, mitä sinulla on tekemistä!" sanoi hän. "Ei arvoisa neiti enkä minä tarvitse neuvojasi!"
Agnes kiiruhti ovea kohti, mutta vouti riensi hänen jälkeensä ja tarttui hänen käteensä.
"Ymmärrän aikomuksenne, Agnes neiti", huudahti hän kiihkeästi. "Aiotte rientää isänne luokse. Se on myöhäistä, hän ei enää ole linnassa. Hän ei voi pelastaa vankia, jota niin rakastatte. Eikä hän ole pelastettavissakaan… Sen vannon, niin totta kuin olen voutina Borganäsin linnassa."
"Ei sanaakaan enää, vouti", keskeytti Herman kahleensa lattialta nostaen ja rientäen voudin luokse, "antakaa arvoisan neidin vapaasti mennä menojansa, taikka lyön teidät hengiltä omilla kahleillanne!"
Vouti loi pilkallisen katseen vankiin.
"Elkää peljätkö, jalo nuori mies, lemmittynne tie on kyllä auki", vastasi hän, "tahdon vaan vielä ennen eroamistamme sanoa pari sanaa ja ne sanat saatte tekin kuulla, ne antavat teille ajattelemisen aihetta yksinäisessä vankeudessanne. Te rakastatte Ewerstenin kreivin tytärtä, no niin … minäkin rakastan häntä. Te olette minua näihin asti karttanut, Agnes, ja sen olette tehnyt, koska mielettömästi rakastatte tätä talonpoikaa. Tämä este on väliltämme häviävä… Elä tuskittele Herman, tämä viereinen käytävä on täynnä minun väkeäni, viittaan vaan, ja vihallasi et mitään mahda … elä pakota minua syrjäisten nähden täyttämään mitä tarkoitan!… Te puhuitte lupauksesta, kun puheenne keskeytin. Minäkin olen tehnyt lupauksen, joka teidän molempain tulee kuulla. Ennen ensi juhannusaattoa on Ewerstenin kreivin tytär lepäävä Juhani Walen sylissä! Elkää koettako karttaa minua, Agnes … lupaukseni on tuleva täytetyksi, niin totta kuin minulla nyt on tämän miehen henki vallassani. Elkää pakottako minua uhraamaan vielä enempää tarkoitukseni saavuttamiseksi … ette kuitenkaan koskaan voi päästä omakseni joutumasta!"
Vimmoissaan syöksähti Herman esiin, nyrkkinsä iskulla rusentaakseen tuon hävyttömän hylkiön. Mutta tämä lykkäsi Agneksen eteensä ja Hermanin nyrkkiinpuristettu, voimakas käsi vaipui tehotonna alas.