Muurilla kävelevä mies nosti hälyn ja Erkki näki pari muuta miestä ilmautuvan sinne. Hän ei kuitenkaan hetkeksikään menettänyt malttiansa. Ketterästi kuin lintu hän hyppäsi laitimaiseen veneeseen, otti sauvoimen ja sai hämmästyttävällä voimalla tämän lautankulman seisattumaan. Samalla viittasi hän toisille, että hiljakseen kääntäisivät lautan oikealle tolalleen.
Tuskin oli tämä saatu tehdyksi, kun hän näki ensinmainitun miehen viittovan järvelle lautan suuntaan. Erkki tuumi jo itsekseen, koettaakko veneiden takaa päästä maalle ja pitkin rantaa hiipiä sille kohdalle, josta voi kiivetä muurin ylitse.
Silloin hän suureksi kummakseen näki, että se mies, joka oli hälyn nostanut, vietiin pois muurilta ja että toinen myöhemmin tulleista jäi hänen sijaansa. Sykkivin sydämin hän antoi kaikille merkin olla aivan liikkumatta, ja vaikka olikin vaikeata, niin heidän kuitenkin onnistui pitää veneet paikoillaan.
Uusi mies astui muutamia kertoja edes takaisin muurilla, varjosti kädellään silmiänsä ja katsoi tuohon pieneen uivaan saareen päin, ikään kuin hänkin tarkemmin tuumittuansa olisi pitänyt sitä outona, mutta sitten hän taas astui muutamia kertoja edes takaisin ja istuutui sitten muurille.
Vielä kotvi Erkki hetkisen. Mutta mies pysyi liikkumattomana istuallaan ja näyttipä vielä siltäkin, kuin hänen päänsä olisi vaipunut ryntäille. Silloin Erkki antoi merkin ja lautta läksi liikkeelle. Siihen kapeaan salmeen, joka erotti Borganäsin manteresta ja jonka poikki nostosilta vei, kulki jokseenkin kova virta ja tätä Erkki hyvin viisaasti käytti hyväkseen. Tässä lakattiin soutamasta ja airoja käytettiin vaan ohjaamiseen.
Kaikki onnistui hyvin, ja juuri kuin Borganäsin tornikello ilmoitti juhannusaaton ensimmäisen tunnin jo kuluneen loppuun, koskivat veneiden kokat rantaan. Soutajat nousivat kuin haamut paikoiltaan, ottivat varalla olevat aseensa ja seurasivat Erkkiä, joka hiipi pitkin muurinseinämää. Laineiden loiskiminen rantaa vasten esti kenenkään muurin sisäpuolella olijan kulkijain askelia kuulemasta.
Nyt pysähtyi Erkki. Hiljainen kuiskahdus kulki miehestä mieheen ja kaikki haamut laskeutuivat pitkälleen muurinseinämää vasten. Ainoastaan yksi näkyi uskomattomiin menevällä notkeudella ja voimalla kiipeävän muurinseinämää myöten ylös. Se oli Erkki itse. Paksu, monesta kohden solmuun vedetty köysi hartioille kiepitettynä hän kapusi muutamaa muurinulkonemaa ylös, konsa käyttäen hyväksensä kivien saumoja, joista saviruukki oli karissut, konsa joitakuita rautanauloja, jotka hän edellisillä käynneillään oli saumoihin lyönyt. Pian oli hän muurin harjalla ja ryömi sitä pitkin miehen luokse, joka istui entisessä asennossaan ja yhä vielä näkyi nukkuvan.
Erkki näytti harkinneen kaikki. Hetkeäkään hukkaamatta, ja ennen kuin mies vielä oikein tiesi, untako hän näki vai oliko valveilla, oli Erkki pujottanut vahvan köyden hänen polventaipeittensa alle, kiertänyt hänen kaulansa ympäri ja vetänyt sen niin kireälle, ett'ei hän mitenkään voinut liikahtaa. Heti kun mies heräsi, kuiskasi Erkki hänen korvaansa, että vähinkin äännähdys maksoi hänen henkensä. Mies pysyi vaiti. Vielä sitoi Erkki hänen käsivartensa yhteen, pani kapulan hänen suuhunsa, laahasi hänet alas muurilta ja jätti siihen.
Tämän tehtyään hän taas nousi muurille, meni paksun köytensä luokse ja kiinnitti sen rautakoukulla muurista ulkonevaan pölkynpäähän. Kun hän sitte nykäsi köyttä niin toinen haamu toisensa perästä ilmautui muurille ja hävisi, ikään kuin iso käärme olisi matanut ylös Håfranin syvyyksistä ja hiljakseen luikerrellen noussut muurin ylitse.
Vähän syrjässä tästä paikasta oli sisäpuolella muutamassa muurinnurkassa röykkiö isoja kiviä, joita luultavasti aiottiin käyttää puolustuksessa, jos linnaa vastaan tehtäisiin väkirynnäkkö. Tämän kiviröykkiön taakse hävisivät haamut. Linnassa vallitsi hiljaisuus, ainoastaan silloin tällöin kuului kamala kahleiden kalina ikään kuin maan sisästä. Erkkiä pöyristytti, kun tämä ääni tuli hänen korviinsa, ja aaveen tavoin hän hiipi pitkin muurinseinämää linnanrakennuksille päin. Hänellä oli kevyet aseet, lyhyt miekka oli pistetty nahkavyöhön ja olalla hänellä oli pitkä rautatanko, jonka molemmissa päissä oli koukut.