"Vielä on aika kääntyä takaisin", jatkoi puhuja kokeneen miehen vakavuudella ja juhlallisuudella, "joka ei tahdo minua seurata, voipi vielä peräytyä… Hyvä, hyvä", lisäsi hän, kun kaikki sanoivat haluavansa uskaltaa kaikki rakkaan Hermanin pelastamiseksi, "mutta pankaa mieleenne, mitä olen teille sanonut. Ei sanaakaan saa sanoa, ei aseeseen koskea muuten kuin minun käskystäni, ei edes puolustautumista varten. Teidän tulee antaa tappaa itsenne valituksenääntä, huokaustakaan päästämättä, jotta edes joku meistä pääsisi voudin huoneeseen joko siellä kuollakseen taikka pelastaakseen vangin. Muistakaa myöskin sovitut merkit, ja jos erityistä käskyä tarvitaan, niin sen tulee mennä miehestä mieheen! Jumala ja Pyhä Yrjänä olkoot apunamme!"
"Jumala ja pyhä Yrjänä olkoot apunamme!" toistivat kaikki ja puristivat
Erkin kättä.
Muutamien silmänräpäyksien kuluttua olivat veneet vesillä. Neljä miestä oli kussakin, paitsi suurimmassa, johon Erkki itse oli sijoittunut. Niiden päästyä kappaleen matkaa rannasta ja korkeanpuolisen metsäisen saaren taakse Erkki antoi lyhyeen viheltämällä merkin. Kaikki veneet asettuivat rinnakkain ja sidottiin toisiinsa, niin että niistä yhteensä tuli lautta, jonka etureunassa oli läpinäkymätön lehdesseinä. Koska keskimmäisissä veneissä oli korkeat puut, niin lehdesseinä aleni molemmin puolin ja näytti matkan päästä pieneltä laineilla uivalta saarelta. Äärimmäisiin veneisiin oli lehdeksiä pantu vedenpinnan tasalle, niin ett'ei etupuolelta airoja ollenkaan näkynyt.
Suunnitelma oli epäilemättä hyvä. Borganäsissä ei aavistettu Engelbrektillä ja rahvaalla olevan mitään tosituumia tekeillä eikä sen tähden muurien vartioimista pidetty niin tarkalla. Sitä Erkkikin oli toivonut ja sen mukaan suunnitelmansa laatinut. Vaikkapa vouti itsekin voudinkartanosta eli aatelistalosta, joksi sen ajan linnojen parasta rakennusta sanottiin, olisi katsellut Håfranille tänä valoisana kesäyönä, niin hän tuskin olisi pannut merkille tuota pientä saarta taikka huomannut sen kelluvan vedenpinnalla ja siirtyvän eteenpäin. Nyt tuli sen lisäksi vielä sumu avuksi.
Varovainen Erkki ei kuitenkaan antanut sen vietellä itseänsä tekemään mitään, joka olisi voinut tulla esteeksi hankkeen onnistumiselle. Uiva saari liikkui hiljaa eteenpäin ja Erkki suuntasi sen kulkua. Ei hisahdustakaan kuulunut, ei ainoatakaan airoa nostettu tai laskettu liian kovaa ja lautta ohjattiin, niin usein kuin mahdollista, järveen pistävien niemekkeiden ja pienten kannaksien taakse.
Näin oli päästy sen saaren luokse, joka oli linnaa lähimpänä. Oli ruvennut tuulemaan ja sumu alkoi hälvetä, niin että paikka paikoin näkyi sininen taivas.
Erkki asetti lauttansa saaren maanpuoliseen reunaan, niin että jos se muurilta tai linnasta huomattaisiinkin, sitä täytyisi pitää saaren jatkona. Pari silmänräpäystä se oli tässä aivan liikkumatta ja tuulen suojassa, niin ett'ei tarkinkaan silmä olisi voinut aavistaa tuon tuuhean koivumetsikön sisältävän mitään sellaista kuin se sisälsi. Tuuli kiihtyi kuitenkin kiihtymistään ja sumu ajelehti kummallisten aaveiden muodoissa saaren ja linnanmuurin välillä, johon oli pari kolme kivenheittoa matkaa.
Luultavasti käyttääkseen hyväkseen sitä suojaa, jota hänen satunnaisesta liittolaisestaan vielä saattoi olla, vaikka sumuvaippa jo oli riekaleina ja kohta kokonaan poissa, Erkki antoi merkin ja lautta siirtyi huomaamatta eteenpäin niin läheltä rantaa kuin mahdollista. Hän toivoi yhä vielä, ett'ei tuota pientä lehdikköä yön hämärässä saattaisi erottaa takana olevasta metsästä.
Kenties hän ei olisi toivossaan pettynytkään, jollei tuuli muutaman metsään hakatun aukon kohdalla, josta näkyi sivulta päin leveä aukeama, olisi kiihtynyt kahta tuimemmaksi ja yhdellä kertaa pyyhkäissyt pois suojaavan sumun viimeisiäkin jätteitä. Tuossa tuokiossa lautta taas oli liikkumatonna ja vahvat kädet painoivat voimakkaasti airoja ja sauvoimia järvenpohjaan pitääkseen lauttaa liikkumatonna vasten tuulta, joka puhalsi järveltä päin.
Linna muureineen ja torneineen oli kuin harsolla verhottuna heidän edessään ja selvästi saattoi nähdä miehen kävelevän edes takaisin vallilla. Vasemmalla laidalla olevasta veneestä kuului raksahdus, niin kuin jousen jännittämisestä. Erkki katsahti sinne ja pari palavaa silmää näytti vaan odottavan häneltä viittausta poistaakseen tuon odottamattoman katselijan. Erkki teki kädellään tuiman liikkeen ja jousi painui taas veneen pohjalle. Samassa alkoi lautta kääntyä syrjittäin. Tuima tuuli oli täyttänyt lehdespurjeet ja lieneekö etumainen rengeistä säikähtänyt muurilta näkemäänsä tai lienevätkö käsivarret hervonneet, mutta hänen aironsa oli myödännyt ja heti tarttui tuuli lehdeksiin ja uhkasi paljastaa koko yrityksen.