Maarahvas oli jo mennyt levolle ja vaan poikkeukseksi näki jonkun talonpojan, jonka jonkin tehtävän takia oli täytynyt tavallista kauvemmin viipyä ulkosalla, sulkemassa tupansa ovea ennen levolle menemistään.
Sittekin näkyi niillä poluilla, jotka veivät Håfranin rannalle, muutamia nuoria talonpojanrenkejä kulkevan. He astuivat varovasti ja etunenässä kulkija, joka näytti matkuetta johtavan, pysähtyi tuon tuostakin, kun vähänkin outoa risahdusta kuului. Heillä oli kaikilla isot lehdeskimput selässään, niin että olisi voinut luulla heidän tavanmukaisesti koonneen lehdeksiä juhannukseksi. Matkan päästä olisi heitä saattanut luulla vesakoksi, erittäinkin silloin kun he lähenivät järveä ja heidät peitti siitä nouseva sumu, vesakoksi, joka yht'äkkiä oli ruvennut liikkumaan ja siirtynyt eteen päin, jos heitä ollenkaan saattoi erottaa.
Kenties sitä juuri tarkoittivatkin talonpojanrengit.
Rannassa oli viisi pientä venettä ja niiden viereen pysähtyivät lehdeskimput ja jokainen renki laski kimppunsa rannalle, jonka jälkeen he auttoivat toisiansa peittämään veneiden etukeuloja lehdeksillä. Heitä oli luvultaan kaksikymmentä, niin että kuhunkin veneeseen tuli neljä. Pian oli tuuhea, mutta eri korkea lehtimaja kunkin veneen kokassa. Kahden veneen etukeuloihin oli sidottu kokonaiset puut.
Muuan rengeistä oli pysähtynyt etemmäksi ja valvonut toisten työtä. Kun työ oli saatu valmiiksi, lähestyi häntä muuan toisista rengeistä ja sanoi puoliääneen:
"Et ole ottanut sumua lukuun, Erkki, sen suojassa pääsemme näkemättä perille juhannuskoivuittakin."
"Meillä on hyvää aikaa", vastasi se, jota renki puhutteli ja joka ei ollut kukaan muu kuin Erkki, "ja jos järvellä rupee tuulemaan ja sumu hälvenee, niin on hyvä että on suojaa."
Sillä välin kokoontuivat rengit Erkin ympärille, toinen toisensa jälkeen.
"Aika on käsissä", sanoi Erkki ja pyörähti piirissä, "mutta ennen kun lähdemme vesille, tulee teidän vielä kerta sanoa minulle, tahdotteko uskaltaa henkenne Herman Bermanin puolesta."
Yhteen ääneen he sanoivat tahtovansa…