"Piru merrassa", huusi mies muurilta heille, kun he nousivat vallinrinnettä ylös.
"Sinullahan on liiaksi hiivaa hatussasi, Palne", sanoi toinen tulleista, "miksi huudat, haluatko torniin yöksi?"
"Jolleivät pahat henget peliänsä pidä", tuumaili Palne tosissaan, "niin on täällä vaara tarjona ja minä riennän ilmoittamaan voudille…"
Hän osotti pitkin vedenpintaa, jolla tuuli valkoisia utukuvia tanssitteli.
"Ettekö näe…"
"Mitä meidän pitäisi nähdä muuta kuin saaret ja järvi ja tuuli, joka ajelee Håfranilta pahoja huuruja pois?"
"Hyvä olisi", tuumaili toinen mies, "jos joku tuulenpuuska ottaisi tuppuroidakseen ahtaassa pääkopassasi, Palne, ja ajaisi sieltä oluthöyryt. Silloin et häiritsisi ihmisten ruokarauhaa."
"Katsokaa pitkin tuota rantaa", jatkoi Palne pilapuheista välittämättä, "ettekö näe pientä saarta, joka näyttää siirtyvän eteenpäin. Mitään sellaista ei selvällä päivällä näy."
Ja miehet vaivasivat silmiään tuota saarta nähdäkseen. Mutta heidän oluesta hatarat silmänsä näkivät sen kokonaan sulautuvan rantaan kiinni. Palnekin huomasi hämmästyksekseen näkemänsä jo muuttuneen, ja ett'ei sitä, mitä oli nähnyt, taikka luuli nähneensä, enää näkynytkään. Tosin siinä oli pieni saari, mutta se saattoi varsin hyvin ollakkin rannasta pistävää nientä, josta metsänhakkaus alkoi ja johon muutamia koivujakin oli jätetty paikoilleen.
"Mutta sinun täytyy seurata minua pitkän Maunun luokse", tiuskasi toinen miehistä ja otti Palnea nutunkauluksesta, "jää sinä tänne vähäksi aikaa, Björn, niin saa kai se, jonka vuoro on lähinnä, tulla päästämään sinut vahdinpidosta."