"Johannes!" kuului silloin ääni huutavan mäen juurelta.
Hän käänsihe sinne päin ja kas — siellä tuli joukko mustia haamuja tuosta palavasta pesästä ja etumaisena näkyi pieni mies, joka toisten edellä näytti rientävän häntä vastaan. Aivan pikku miehen rinnalla kuvautui mäen rinteellä kesätaivasta vasten pitkä ja hoikka vartalo.
"Engelbrekt … Herman!" huudahti munkki ja riensi tulijoita vastaan, tuskin voiden hillitä sydämessään kuohuilevaa iloa.
Jonkun matkan päässä näkyi Erkki, mustana ja verisenä, mutta autuaallisen ihastuksen ilme kasvoillaan.
Mutta Otavan pyrstö osotti silloin vuoden 1434 juhannuspäivän alkaneen.
NELJÄS JAOS.
Vapauttaja.
I.
Herrat Tukholman linnassa.
"Olen odottanut sinua, Bernard!" sanoi vanha herra Hannu Kröpelin lykäten ison selkätuolinsa takaperin työpöytänsä äärestä ja nousten seisomaan, "olen odottanut sinua jo kauvan enkä kuitenkaan ennätä puhella kanssasi kuin lyhykäisen hetken vain. Olen tässä laatinut kertomuksen kuninkaalle viime tapahtumista ja pakkosopimuksestani Engelbrektin kanssa … ja minä odotan joka hetki lankoani Pentti ritaria ja hänen appeansa, herra Krister Niilonpoika vanhusta."