Nyt kalpeni vouti pelosta ja horjahti taaksepäin, ikäänkuin olisi saanut halvauksen, mutta kuningas lähti huoneesta everstin seuraamana, talonpoikien virittäessä äänekkään hurraahuudon rakastetulle ja oikeamieliselle kuninkaalleen.
Kuningas ratsasti äänetönnä ja umpimielisenä, eikä eversti tahtonut häiritä häntä. Hän mietti, kuinka paljo olikaan, joka saattoi ja jonka täytyi horjuttaa tasapainoa sellaisen kuninkaan mielessä, joka niin valvoi asioita ja puuttui pienempiinkin osiin valtakuntansa hallinnossa, ja hän katui, että oli edes hetkiseksikään saattanut tuntea loukkautuneensa siitä kohtelusta, jota oli kokenut, kun hän kuitenkin niin perinpohjin tunsi rakkaan kuninkaan tunnollisen, vaikka kiihkeän luonteen.
Vihdoin katkaisi kuningas äänettömyyden sanoen:
"Tiedättekös, Pekka Stålhammar, että minä katson tehneeni tänään hyvän työn kahdessakin merkityksessä…?" Ja hän jatkoi, kun eversti ilmeisesti ei voinut käsittää hänen tarkotustaan: "Olen vapautunut uskottomasta palvelijasta, joka maksatti talonpojilla kaksinkerroin sen, mihin he olivat velvolliset, ja pisti liian omaan taskuunsa, tämä rahalipas voi siitä jutusta kertoa kylliksi… Mutta ei siinä kylliksi, olen vielä vapauttanut nuoren tytön itsepintaisesta kosijasta, jota hän inhoaa…"
Eversti hymyili, ja kuningas näytti sangen tyytyväiseltä.
"Tietäkääs", jatkoi kuningas, "että tämä petturi, voutini, on iskenyt silmänsä tohtori Niilon tyttäreen, ihanaan neitsyt Kristinaan Högsbyssä, ja hän oli kylliksi julkea tullakseen minulle latelemaan tuumiaan, arvellen, että minä näkisin mielelläni tämän asian, toteutuvan, koska, sanoi hän, kansan puheet minun rakkausseikoistani neitsyen kanssa siten vaikenisivat… voitteko ajatellakaan moista, Pekka Stålhammar, ja voitteko nyt ymmärtää, että moiset pikku pistot kykenevät viemään ilon ja riemun kunniallisen miehen sielusta…?"
"Ah, herra kuningas, sen ymmärrän kyllä hyvin", vastasi eversti lämpimästi, mutta hänet keskeytti kuningas, joka oli tyytyväinen, kun vain kuuli, että vanha mies oli nyt oikein käsittänyt, mikä hänen synkän mielialansa oli aiheuttanut katsastuspäivänä, ja hän lisäsi:
"Sentähden on teidän minua autettava ja tutkisteltava neitsyt Kristinan sydäntä, onko hänellä ketään, jota hän pitää rakkaana, ja morsiuslahjan tahdon minä kustantaa, se on kuitenkin pikkuasia verrattuna siihen pilkkaan, jota hän varmaan on kärsinyt minun tähteni…"
Puolipäivän rinnassa saapuivat he leiriin Högsbyhyn, ja nyt oli kuningas aivan ennallaan, vaikkei hän tosin hellittänyt ankaruudestaan katsastukseen nähden. Tätä jatkettiin samana iltapäivänä tarkastamalla majurin komppania ja viikon kuluessa muut komppaniat. Keskiviikkona pidettiin suurempi jalkaväen harjotus. Lauantaina, kun koko ratsurykmentti oli katsastettu, ratsasti vanha eversti Stålhammar viime kerran rykmentteineen kuninkaan eteen.
Ja kuningas, joka istui ratsailla kenraali Aschebergin ja muutamien muiden korkeampain upseerien ympäröimänä, kiitti lämpimimmin ja sydämellisimmin sanoin vanhaa miestä hänen uskollisuudestaan ja innostaan, hänen urhoollisuudestaan sotakentällä ja hänen väsymättömästä toiminnastaan kuninkaan avuksi ruotujakolaitoksessa.