"Minun täytynee saada jonkun verran aikaa miettiäkseni kysymystäsi", sanoi Lauri. "Mutta ainakaan tällä hetkellä ei sinulla ole mitään muuta valittavaa kuin että seuraat minua Lauri herran, kanslerin ja kuninkaan luo. Tulen juuri sieltä tuomaan käskyä, että viipymättä saavut sinne."
Olavi oli heti valmis, ja molemmat veljekset lähtivät. Heidän saapuessaan kuninkaan talon pihaan, jossa samoin kuin portaissa ja esihuoneissakin oleskeli joukko sotilaita päällysmiehineen, kaikki puetut leikeltyihin ja pyällettyihin sinisiin ja punaisiin pukuihinsa, jotka herättivät niin suurta vastenmielisyyttä taalalaisissa, tervehtivät kaikki kunnioittavasti Olavia, jonka he hyvin tunsivat, koska he olivat hänen usein nähneet kulkevan ulos ja sisälle niin kuninkaan kuin hänen kanslerinsakin luo. Lauri pysähtyi muutamaan ulommista huoneista, jossa oli pari kaniikkia ja yksi mustaveli. Olavi tahtoi jatkaa kulkuaan, mutta kun muuan ovenvartijoista ilmotti hänelle, että kuningas sillä hetkellä oli estetty, viivähti hänkin.
"Mestari Olavi!" sanoi silloin joku aivan hänen takanaan, ja Olavi kääntyi.
Hän oli mustaveli, jonka Olavi tunsi pian Martti Skytteksi, jonka kanssa hänellä oli ollut niin syvällinen keskustelu samana sunnuntaina, jona Kristina katosi.
"Olipa hyvä, että tavattiin", vastasi Olavi. "Oletteko tekin täällä kuninkaan kutsusta?"
Mustaveli nyökkäsi myöntävästi, ja samassa avattiin ovi kuninkaan huoneihin ja kansleri näyttäytyi kynnyksellä. Hän silmäsi yli huoneen, ja huomattuaan Olavin, viittasi hän hänelle, kehottaen astumaan sisälle.
Kuningas seisoi punaisella liinalla peitetyn pöydän ääressä Olavin astuessa huoneeseen. Hän nojasi toisella kädellään pöytään ja piti toista kupeellaan, joten lyhyt pöhöhihainen ritaripuku, joka hänellä tällä kertaa oli yllään, vetäytyi kiinteälle ja päästi hänen hyvin muodostuneen vartalonsa näkyviin. Housut olivat valkoista silkkiä ja aivan säärien mukaiset. Päällysvaatteen hihat ulottuivat ainoastaan kyynärpäähän. Tämä mustaliehuksinen päällysvaate oli runsaasti koristeltu jäykillä kultakirjauksilla. Päässä oli hänellä pieni musta lakki, jossa hänet tavallisesti nähdään kuvattuna. Se laskeutui alas vasemman korvan ylitse ja oli oikealta ohimolta koristettu lyhyellä, mutta uhkealla valkoisella kamelikurjen sulalla.
"Jumalan rauha, mestari Olavi!" tervehti kuningas iloisesti tulijaa. "Olette tehnyt ripeän matkan Tukholmasta ja kiitos siitä! Luullakseni on tyyntä ja rauhallista pääkaupungissani … mutta täällä on tulossa taistelu, mestari Olavi, kuten kai tiedättekin."
Olavi kumarsi ja kuningas jatkoi:
"Oletteko valmis ryntäämään otteluun?… Saatte nähdä, ettei paavilaisista ole helppo suoriutua! Mutta tahdon saada tämän asian viedyksi perille ja omin korvin kuulla heidän puolustavan asiaansa… Oletteko kyllin luja uskaltaaksenne astua taisteluun?… Vielä on aikaa peräytymiseen!"