"Jumalan nimessä, olen valmis, kuningas Kustaa!" vastasi Olavi katsoen kuningasta lujasti ja päättävästi silmiin.
"No, sitä odotinkin", jatkoi tämä. "Ettehän ole muuta tehnytkään kuin varustautunut siitä pitäen kuin kuulitte tohtori Marttia Wittenbergissä, joten olette kuin soturi, joka jokaisena hetkenä odottaa rummun pärisevän."
"Onko sitte tarkotuksenne, että keskustelun tulee tapahtua jo tänään?" kysyi Olavi.
"Jo tänään!… Kahden tunnin kuluttua tulee teidän olla valmis seuraamaan minua tuomiokapituliin! Mutta nämä kaksi tuntia voitte käyttää kuten tahdotte."
Kuningas nyökkäsi taasen ystävällisesti ja Olavi kumarsi jättääkseen huoneen. Kansleri oli sillaikaa seisonut hieman syrjemmässä kuninkaan rinnalla, mutta Olavin ollessa lähtemäisillään läheni hän tätä ja kuiskasi hänelle:
"Odotan teitä luokseni, kun pääsen kuninkaasta eroon!"
Olavi lähti. Ulommassa huoneessa tuli hänen veljensä häntä vastaan, ja kaniikit katsoivat niin synkästi ja uhkaavasti molempiin veljeksiin, kun he kääntyivät ovelle poistuakseen. Juuri mennessään kynnyksen ylitse kuulivat he kuninkaan ovea jälleen avattavan ja Martti Skytteä kutsuttavan sisään. Veljekset saatettiin kanslerin asuntoon, mutta kumpikaan heistä ei virkkanut taipaleella mitään. Heidän tultuaan portille sanoi Lauri:
"Edessäsi on tärkeä hetki, veli! Jumala vahvistakoon sinua ja pankoon sanat huulillesi!"
Olavi tarttui veljensä käteen puristaen sitä, ja hetki kului.
"Onko sinulla mitään sanottavaa siitä, mitä sinulta kysyin, ennenkuin menimme kuninkaan luo?" kysyi Olavi.