"Se asia on sydämellesi kallis, Olavi", vastasi Lauri. "Olen tarkoin harkinnut mielessäni kaikkea, ja olen tullut siihen päätökseen, että…"
Näytti siltä kuin hän vielä kerran tahtoisi ajatella päänsä ympäri.
"Että?" kertasi Olavi, ja hänen tummat silmänsä paloivat.
"Että se, mikä ihmiselle on kalleinta, on hänen uhrattava Herralle."
"Abrahamin uhri!" sanoi Olavi harvakseen ja merkitsevästi.
"Kuten sanot … siinä antaa pyhä sana itse vastauksen kysymykseesi!"
Veljekset erosivat, ja Olavi oli pian jälleen kanslerin työhuoneessa. Siellä oli niin hiljaista, ja ajatellessaan, mitä hänellä oli edessään, samoinkuin veljensä kanssa vaihtamiaan sanojakin, tuli hän aivan juhlalliselle tuulelle. Hän ei tuntenut sydämensä sykähtelevän samallaisesta riemusta kuin tavallisesti, kun hänen oli julistettava Herran sanaa. Hän kysyi itseltään, oliko todellakin käsissä hetki, jona Kristinan kuva kiinnittäisi hänet niin, että hän unhottaisi kutsumuksensa ja mitä se häneltä vaati. Koskaan ei Kristina ollut niin täyttänyt hänen ajatuksiaan kuin nyt. Hänen täytyi ponnistella saadakseen tytön kuvan väistymään, mutta tuskin oli ajatus suuntautunut toisille tolille, kun Kristina jälleen seisoi hänen edessään, ja hän oli niin kalpea, ja kyynelet välkkyivät hänen silmissään.
Raamattu oli avattuna kanslerin pöydällä alotettuine käännöksineen, ja raamatunlause, jonka hän vähää aikaisemmin oli lukenut, juoksi tulikirjotuksena hänen sielunsa silmien edessä. Hän meni pöydän luo ja luki sen vielä kerran, ja hän nojasi päänsä käteensä ja hänen silmänsä sulkeutuivat, ikäänkuin sulkeakseen ulkopuolelle kaiken, paitsi tätä kuvaa puhtaasta uhrista totuuden tähden.
Samalla tuli hän sysänneeksi raamattua, niin että sen alla olevat paperit tulivat näkyviin. Hän nousi kumartuneesta asennostaan pystyyn ja katsoi suoraan ikkunan, ja hänen katseensa oli tyyni ja kirkas, aivan kuin hän olisi päässyt selvyyteen itsestään, ja ikäänkuin lopullisesti varmistuakseen tässä mielentilassaan asteli hän pari kertaa huoneessa edestakaisin. Sitte pysähtyi hän vielä kerran pöydän eteen. Hänen silmänsä etsivät raamattua ja kanslerin käännöstä, mutta ne pysähtyivät ihmeteltävällä itsepintaisuudella paperilehteen, joka pisti esiin raamatun alta.
Siinä oli kolme nimeä, Kristina Gyllenstjerna, Pietari Grym ja Kristina
Pietarintytär.