"Ja vastaisessa tapauksessa…?"
"Siitä, teidän armonne, ei ole sanaakaan sukulaiseni testamentissa!" vastasi Gert Bryningh. "Minä itse olen, yhdessä raatimies Olavi Mikkelinpojan ja Karl Kultasepän kera, todistanut niin hyvin esillä olevan lahjakirjan kuin toisenkin testamentin, joka on armollisen herrani, piispa Hannun tallessa ja josta minulla täällä on todistettu kopio."
Tallimestari otti esiin ja ojensi nöyrästi kumartaen arkkipiispalle mainitun kopion, joka täydelleen todisti fransiskaanien ministerin sanat oikeiksi. Arkkipiispa luki asiakirjan tarkoin lävitse, ja sen jälkeen pani hän sen pöydälle ja katsoi kysyvästi Gert Bryninghiin.
"Merkillinen testamentti", sanoi hän pudistaen päätänsä, "merkillinen testamentti! Epäilemättä on näiden miesten kesken täytynyt vallita omituisten suhteiden ja tuskin tiedän sanoa, voiko se, huolimatta testamentin selvistä sanoista, voittaa lain voiman."
"Pietari Peluri on itse tunnustanut sen pätevyyden", puuttui fransiskaanien ministeri puheeseen. "Hän on vierastenmiesten läsnäollessa antanut täysin pätevän todistuksen, että hyväksyy Ingevaldin määräykset, ja tämä todistus on luostarimme huostassa, mutta, jumala paratkoon, se hyödyttää meitä vähän, sillä Pietari katosi samana päivänä, jona Ingevald Torsteninpoika kuoli. Hänen vaatteensa löydettiin laivalaiturilta ympärysmuurin edustalta, jonakin päivänä kuningas Kristianin kruunauksen aikana. Onneton oli kaiken todennäköisyyden mukaan itse lyhentänyt elämänsä."
"Ja siitä seurasi", lisäsi Gert Bryningh, "että omaisuus joutui Hannu
Pietarinpojalle."
"Entä te itse, Gert Bryningh", kysyi arkkipiispa, "ettekö te tee mitään vaatimuksia Ingevaldin omaisuuteen nähden?"
"En, en, teidän armonne, olen luopunut kaikista vaatimuksista; sukulaiseni sielunrauha on minulle suurempiarvoinen kuin mitätön kulta, ja minä olen itse määrännyt testamentissani, että se vähä, jonka saatan jättää jälkeeni, on lankeava pyhälle luostarille."
Arkkipiispa kysyi vielä Ingevaldin testamentin syitä, sillä olihan hän viimeisellä tahdollaan aivan kuin pakottanut lähimmän sukulaisensa katoamaan maailmasta, mutta hän ehti ainoastaan lausumaan kysymyksen, kun vartioiva veli astui sisään ja ilmotti mestari Olavin. Vartija jäi seisomaan oven suuhun odottaen esimiehen viittausta tulijan tuomisesta sisään, mutta tätä viittausta ei annettu.
Niin hyvin harmaaveljesten päämies kuin piispa Pietari ja Gert Bryningh katsoivat kysyvästi Vesteråsin prioriin, ja tämä riensi selittämään, kääntyen arkkipiispaan: