Olavi puhui elävällä vakuutuksen lämmöllä. Koko hänen olemustaan elähytti se totuus, jonka hän lausui täällä ilman ihmispelon pilkahdustakaan. Hänen silmissään paloi innostuksen tuli ja hänen tarmokkaille kasvoilleen levisi ikäänkuin kirkastuksen hohde. Mutta hänen vastustajansa silmissä vaihteli nopeasti peräkkäin mielipaha, inho ja viha.
"Palkitsette hyvän pahalla, mestari Olavi", sanoi dominikaanipriori pisteliäästi hymyillen. "Mutta se lieneekin luullakseni kristinoppinne pääkappale!"
Lausuessaan tämän, teki hän ristinmerkin, ja muut seurasivat hänen esimerkkiään. Ainoastaan arkkipiispa jätti täten suojautumatta kerettiläisestä virtailevan voiman vaikutukselta. Mutta hän nojautui ylhäisesti takaperin tuolissaan ja pani kätensä ristiin rinnallensa.
"Kirkko, josta puhutte", jatkoi Olavi, kääntyneenä arkkipiispaan ja panematta mitään huomiota muiden katseihin ja sanoihin — "kirkko, josta puhutte, on ihmiskäsien rakentama ylhäältä jalkoihinsa saakka, se on irvikuva siitä kristinopista, jota meidän herramme ja apostolit opettivat ja jota he vielä opettavat sanojensa kautta pyhässä raamatussa. Kas, sen kirkon palvelija tahdon minä olla, sen kirkon alttarilta ojennan käsivarteni teille, arkkipiispa Johan, ja teille kaikille ja kysyn teiltä arkkipiispan sanoilla: annatteko kauvemmin sen odottaa turhaan saadakseen syleillä kadotettua poikaansa?"
"Puhun nämä sanat", jatkoi hän hetkisen pysähdyksen jälkeen, "koska te itse olette tahtoneet antaa tälle keskustelulle ystävien keskeisen puheen muodon, armollinen herra; ja jollette mitään muuta, niin ainakin sen voitte päästä tietämään, ettei teillä ole mestari Olaville tarjottavana mitään, joka voisi hänet saada luopumaan palvelemasta sitä herraa, jolle hän on vannonut uskollisuutta."
Vesteråsin priori oli jälleen heittämäisillään pistosanan, mutta arkkipiispa ennätti ennen.
"Jumala paratkoon", sanoi tämä, "minusta näyttää liian selvältä, että teitä on mahdoton saada luopumaan siitä mitä pidätte oikeana, vaikkapa sille ei voi antaakaan muuta nimeä kuin kerettiläisyys ja lutherilaisuus. Muistakaa kuitenkin, mestari Olavi, että pyhä kirkko vielä seisoo ja sillä on voimaa ja keinoja käytettäväksi pyhään tarkotukseensa, josta teillä nyt ei ole mitään käsitystä. Viekää se muisto mukananne tästä kohtauksesta, mestari Olavi. Viime kerralla Upsalassa tahdoin puhua teille kuten kirkon ylipaimen, nyt kuten ystävä ystävälleen; … kun kolmannen kerran tapaamme taitaa käydä toisin."
Arkkipiispa viittasi kädellään merkiksi, ettei hänellä ollut enempää sanottavaa, ja Olavi kääntyi mennäkseen. Mutta silloin astui dominikaanipriori esiin ja lausui kääntyen arkkipiispaan:
"Kunnianarvoisa isä, arkkipiispa Johan! Käännyn teidän armonne puoleen pyhän kirkon nimessä ja syytän tätä teiniä, mestari Olavia, raskaasta synnistä pyhää kirkkoa vastaan. Hän aikoo vietellä neitsyen, joka sitäpaitsi on luvattu Kristuksen morsiameksi; hän aikoo vietellä tämän avioliittoon ja siten äärimmäisellä julkeudella toteuttaa ne herjaavat ja röyhkeät lupaukset, jotka hän lausui isänsä hautajaisissa Örebrossa, että nimittäin pian tulisi aika, jolloin sekä paavi että munkit kukistettaisiin ja hävitettäisiin."
Olavi kääntyi takaisin nämä sanat kuullessaan ja kuluttava liekki leimahti hänen suurista silmistään.