Lausetta ei ehditty päättää, ennenkuin piispa käski miestensä vapauttaa vangin.
"Olette vapaa, nuori mies!" sanoi hän ja kääntyi poistuakseen sisempiin huoneihinsa, vilkaisemattakaan synkkään prioriin, jonka kalpealle otsalle suuttumus ja uhka painoi leimansa.
Mutta samassa aukeni ovi, ja saliin astui kuningas lukuisan saattojoukon seuraamana.
Herrojen joukossa kuninkaan takana nähtiin myös kanslerin korkea vartalo yksinkertaisessa puvussa ja liehukalotti harmailla hapsillaan. Hänen katseensa kiintyi heti kirjuriin, joka vielä seisoi piispan palvelijain välissä kuten syytetty tuomarinsa edessä, ja salaman nopeudella leimahti kanslerin katse kirjurista kalpeaan prioriin ja piispaan. Hän aavisti kohta asian laidan, mutta arveli ensi tuokiossa, että hänen suunnitelmansa olivat epäonnistuneet, ja tämä olisi hänet eksyttänyt esiintymään ennen aikojaan, jollei hänen kirjurinsa olisi käsittänyt miten tärkeää oli, että hänen herransa sai, mikäli tällä hetkellä oli mahdollista, tiedon asiain oikeasta laidasta.
Kuninkaan tervehtiessä piispaa ja hänen lähimpäin seuralaistensa vetäytyessä tähän osaan salista, läheni sen tähden kirjuri nopeasti kansleria ja kuiskasi hänen korvaansa:
"Kaikki on onnellisesti suoritettu!"
Kansleri nyökkäsi salavihkaan, ja kaikki olisi mennyt säännöllistä menoaan, jollei kuningas kääntyessään ympäri olisi saanut näkyviinsä niin mustaveljeä kuin kirjuriakin.
"Mitä tämä merkitsee?" sanoi hän kummastuneena katsoen piispaan. "Eikö hän ole muuan kanslerimme kirjureista, ja hän seisoo sellaisessa asemassa edessänne, piispa Hannu, kuin olisitte pitänyt kuulustelua hänen kanssaan?"
"Niin olen tehnytkin, teidän armonne!" vastasi piispa tyynesti ja pelottomasti.
Kuninkaan silmät alkoivat liekehtiä, ja hän tempoi kiihkeästi kultaista ketjua, joka riippui hänen kaulallaan. Mutta ennenkuin mitään enempää ehdittiin lausua, astui kirjuri esiin ja sanoi kunnioittavasti kumartaen: