"Olisi ollut hyvä", jatkoi Gert, "jos hän olisi ollut minua hieman lähempänä. Minua on suuresti heikontanut oleskeluni tässä tornissa, ja joutuisuus olisi nyt tarpeen."
"Minulla ei ole niin kiire, etten voisi teitä auttaa."
"On kysymys Ingevald Torstinpojan suuresta perinnöstä, hänen ainoasta perillisestään, jonka toivon nyt Jumalan ja pyhän Britan avulla olevan valmiin ensi tilassa lähtemään Vadstenan luostariin."
"Kristina Pietarintyttärestäkö?" kysyi sotilas.
"Hänestä juuri!" vastasi Gert.
"Mikäli teillä on menestystä, Gert Bryningh, niin on asia autettu. Vien niin teidät kuin hänetkin vahingoittumattomana piispa Hannun käsiin, ja sitte tarvitsee vain sanoa jaa ja amen. Huomenna kohtaamme rouva Kristinan luona toisemme!"
Mies meni, ja syntyi jälleen täysi hiljaisuus. Mutta silloin ryömi kuusten alta esiin soittoniekka, olematta nyt aivan yhtä varovainen kuin muutamia tuntia aikaisemmin valitessaan tämän paikan piilopaikakseen.
Noustuaan pystyyn hän seisoi kauvan vaappuen sinne tänne, ikäänkuin hänen olisi vaikea päättää, mihin suuntaisi matkansa. Mutta hetken kuluttua katosi hän samaan suuntaan kuin Pietari Grym.
LUOSTARILUPAUS.
Eräässä linnanhuoneessa oli vielä valoa, kun eriskummainen soittoniekka kulki pihan ylitse. Hän heitti katseen ylös valaistuun ikkunaan, ja hän huokasi aivan huomaamattaan, ikäänkuin olisi tuntenut, että tänä yönä taisteltiin taistelua elämästä ja kuolemasta. Mutta hän ei malttanut pysähtyä. Pietari Grymin askelet kuuluivat kappaleen matkaa edellä, ja hän seurasi niitä.