Talonpoikain joukosta kuului hälinää, ja kohta huusi monta ääntä:
"Hän on voudin tytär … hän on voudin tytär … me näimme hänet luostarituvassa!"
Tämä päästi hänet kyllä tavallaan pulastaan, mutta teki hänen tilansa vaan toista vertaa pahemmaksi. Ja itse oli hänen mahdoton saada sanaakaan suustaan. Mutta talonpojat huusivat yhä äänekkäämmin:
"Viedään se Motalaan kanssa! … viedään se sinne! Nähköön hänkin talonpoikainrääkkääjän lopun!"
Ja pari puolipäihtynyttä talonpoikaa heitti köyden hänen vyötäisilleen ja vei hänet reen luo, joka oli pysähtynyt vähän jälemmäksi, sekä sitoi hänet siihen kiinni. Siinä makasi vouti sidottuna, verissään ja vaikeroiden tuskasta.
Joukko lähti liikkeelle, ja Kaarinan täytyi kulkea reen perässä katsellen kamalaa näkyä edessään. Puhuminen ei olisi mitään tepsinyt hurjistuneeseen joukkoon. Intohimot olivat nyt valloillaan, ja kun eräs kirkaisi räikeällä äänellä Engelbrektinlaulun, niin vei se viimeisenkin älyn ja maltin kipinän muilta. Eikä mikään muu olisi voinutkaan niin elävästi kuin tämä laulu muistuttaa heitä niistä vaivoista ja kärsimyksistä, joilla Eerik-kuninkaan voudit ja etenkin tämä Jösse Eerikinpoika olivat rääkänneet Ruotsin rahvasta. Monta kertaa olisi tämä laulu laulajain tunteitten kiihtyessä päättynyt mielettömään ulvontaan, ellei laulun alottaja vahvalla äänellään pitänyt nuottia yllä ja siten kannattanut sen kulkua loppuun asti.
Mutta nyt alkoi esilaulaja laulamaan sankarin kuolemasta.
Armotta häntä ruhjottiin
Ja maahan jaloin tallattiin;
On julma näitä muistaa.
Ja viisitoista kuulaa vaan
Hänehen sitten ammutaan —
Ken vaimon surun suistaa?
Nyt ei esilaulajakaan enää voinut hillitä itseään, hänen äänensä rupesi lopulla vapisemaan, ja hän päästi vihlovan valitushuudon. Ja siihen loppui kaikkien maltti. Ilmassa kaikui kiroushuutoja, jotka kerääntyivät kuin paksuksi pilveksi, mistä kosto uhkasi yhä hirveämpänä uhriaan, onnetonta voutia. Hänelle olivat oman julmuutensa muistot vallan päiviltään kovempi rangaistus kuin kuolemakaan, josta hänet nyt näytti ainoastaan ihme voivan pelastaa. Engelbrektinlaulu oli vielä kuin kaiken huippuna lisäämässä hänen tuskaansa.
Iltapuoleen saapui joukko Motalaan. Täällä avattiin ne köydet, joilla vouti oli sidottu rekeen ja hänen käskettiin nousta ylös. Talonpojat asettuivat kehään, johon vouti vietiin kuulemaan syytöstä ja puolustaumaan, jos voi, sekä saamaan tuomionsa. Mikään näistä toimista ei vienyt pitkiä aikoja. Muutamassa vanhassa runopukuisessa historiassa [Suuri riimikronikka], joka on entiseen aikaan ollut rakas lukukirja Ruotsin kansalla, kerrotaan tästä tapauksesta näin: