Samassa huusi joku puiden takaa, ja läheltä kuului useiden miesten astuntaa.
Murhaaja väistyi varjoon ja katosi. Mutta hiukan ulompaa kuuli Niilo erään äänen puhuvan, jonka hän hämmästyksekseen tunsi Eerik-herran ääneksi:
"Tuokaa tänne luokseni se jalo herra … hän on kohta saapa vastauksen asiaansa."
Niilo käsitti marskin sanantuojan jo saapuneen, ja Eerik-herran äänen väreestä päättäen tuntui hän jo jonkun muun kautta antaneen vastauksensa, mutta tuli vielä itse antamaan sen saadakseen viholliselleen selväksi, kuinka mahdotonta oli sovintoa ajatella. Niin olikin laita. Herra Niilo Steeninpoika oli tullut marskin luota rauhan sanansaattajana. Hänet oli viety leiriin, jossa hän välttämättä tahtoi tavata Eerik-herraa itseään. Tämän asian vuoksi Eerik nyt pysähtyi odottamaan Niilo Steeninpoikaa keskeyttäen kiertokäyntinsä leirin läpi.
Eerikin ympärillä oli joukko asemiehiä ja talonpoikiakin ja he odottivat kaikki niin jännityksellä lähettiläsritaria — jonka piti tulla tälle paikalle, jota valaisi pari käsisoihtua — ettei kukaan huomannut sammuneen nuotion vieressä olevaa puuta, johon Niilo Bonpoika oli kytketty. Tämä ei tosin voinut nähdä Eerik-herraa edessä olevain puiden vuoksi, mutta hän kuuli joka sanan keskustelusta. Ensiksi herätti hänen huomiotaan kaksi tummaa varjoa, jotka astuivat kiireisin askelin Eerikiä ympäröivän joukon luo. Toisen hän tunsi murhaajakseen, toinen näytti nunnalta, hänen yllään oli pitkä kaapu ja kasvot olivat päähineen peitossa.
Sitten rupesi väkijoukko liikkumaan, jolloin Niilo näki vilaukselta Eerik-herrankin. Hän meni hieman ulommas muista, ja nunna kulki hänen vieressään. Niilo oli jo aikeissa huutaa Eerikiä nimeltään, mutta silloin tuli opas taasen esiin tehden kädellään ja veitsellään liikkeen osoittaen, että sanankin lausuminen maksaisi hänen henkensä.
Vähän päästä meni Eerik miestensä luo, ja marskin lähettiläs saatettiin myöskin paikalle. Keskustelu heidän välillään tuli hyvin lyhyeksi.
"Olen muuttanut mieltäni", sanoi Eerik Puke> "tahdon tavata marskia, ja parhaiten voimme kohdata toisiamme suuren kiven luona tien vieressä; mutta te itse, herra Niilo ja Herman Berman saatte jäädä minulle panttivangeiksi. Kohtaus tapahtukoon kahden tunnin kuluttua, pitemmästä viivytyksestä ei ole teille eikä minulle mitään hyvää."
Niilo-herra vastasi tähän hyvin lyhyesti, ja sitten lähtivät kaikki pois. Mutta puun eteen, johon Niilo oli sidottu ilmestyi kohta eräs varjo, joka katseli häntä muutaman tuuhean honganoksan takaa.
"Kylliksi!" kuului varjo sanovan, "jos poika on hyvin sidottu, niin olkoon hän siinä, kunnes työ on tehty."